perjantai 31. joulukuuta 2010

Vuoden kuunnelluimmat

Päätin tehdä näin vuoden viimeisen päivän kunniaksi listan vuoden 2010 kuunnelluimmista kappaleista ja artisteista Last.fm-tilastojani hyväksi käyttäen. Kappaleet otin sillä perusteella, että yhdeltä artistilta vain yksi kappale. Tilastot eivät tietenkään kerro koko totuutta siitä, mitä on tullut kuunneltua, koska kytkin Spotifyn Last.fm:ään vasta muutama viikko sitten, joten tässä ovat pääasiassa vain Media Playerin kuuntelutiedot. Täten ovat kaikki Lady Gagat ym. paheet jääneet pois listoilta, krhm :P

Kappaleiden osalta lista näyttäisi siis tältä:

1. Laura Veirs - Galaxies
2. Eleanoora Rosenholm - Maailmanloppu
3. Heli Kajo - Annankadun kulmassa
4. David Bowie - Life on Mars
5. Emiliana Torrini - To Be Free
6. John ME - Love is My Drug
7. Cantata Sangui - We'll Have it on Us
8. Regina - Paras aika vuodesta
9. PMMP - Lautturi
10. Nick Cave and the Bad Seeds - Into My Arms

Artistien osalta lista olisi puolestaan tällainen:

1. Tori Amos
2. PMMP
3. Scandinavian Music Group
4. Nick Cave and the Bad Seeds
5. Nightwish
6. Regina
7. Kate Bush
8. Laura Veirs
9. Antony and the Johnsons
10. Astrid Swan

Siinä oli siis tämä vuosi myös blogini osalta, toivon olevani aktiivisempi tämän kanssa ensi vuonna!

torstai 16. joulukuuta 2010

Levyjä eri tunnetiloihin: Alakulo

Inspiroiduin pitkästä aikaa kirjoittamaan, kun tuli mieleen, että voisi alkaa kirjoittaa eri fiiliksiin sopivista levyistä, yksi sopiva levy aina yhtä tunnetilaa kohti. Koska tänä iltana pienimuotoinen angsti näyttää nostavan päätään, niin soitettavaksi etsiytyi Katatonian vuonna 2001 julkaistu viides levy Last Fair Deal Gone Down. Tällä melankolisella ja kauniita melodioita sisältävällä metallilevyllä on sellaisia kappaleita, jotka ovat itselläni aina iskeneet jonnekin todella syvälle. Parhaita kappaleita mielestäni ovat Chrome, Teargas, Tonight's Music, The Future of Speech ja Sweet Nurse.

Sanoituksista esimerkkinä erityisen hyvin masistelufiiliksiin sopiva Tonight's Music:

Who could call my name without regretting
Who could see beyond this my darkness
And for once save their own prayers
Who could mirror down just a little of their sun

How could this go so very wrong
That I must depend on darkness
Would anyone follow me further down
How could this go so very far
That I need someone to say
What is wrong
Not with the world but me

Who could call my name without regretting
Who could promise to never destroy me
Tonight my head is full of wishes
And everything I drink is full of her

How could this go so very wrong
That I must depend on darkness
Would anyone follow me further down
How could this go so very far
That I need someone to say
What is wrong
Not with the world but me

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Indica - A Way Away



Tässä vaihteeksi arvio ihan tuoreesta levystä. Aiemmin suomenkielistä pop/rock-musiikkia tehnyt Indica solmi sopimuksen Nuclear Blastin kanssa ja teki englanninkielisen levyn. Yksikään kappaleista ei kuitenkaan ole uusi, vaan kaikki ovat aiemmilta levyiltä tuttuja, englanniksi käännettyjä ja uudelleen sovitettuja versioita. Tuomas Holopainen on jälleen ollut mukana tuottamis- ja sovitustyössä.

Sen huomaa ensimmäiseltä kappaleelta Islands of Light välittömästi. Alkuperäisversio Vuorien taa sisälsi jo hieman Nightwish-viboja, ja tässä versiossa taustalla kuuluvat orkestraatiot voisivat olla jo kyseisen yhtyeen Dark Passion Play -levyltä. Mahtipontisuutta on omaan makuuni hieman liikaa. Yleisesti ottaen tällä levyllä balladit ovat onnistuneet parhaiten. Children of Frost (Hiljainen maa) kuulostaa ihan luontevalta englanniksikin ja onnistuu saavuttamaan alkuperäiskappaleen kohtalokkuutta. Lilja's Lament (Rannalla) yllättää sillä, että Jonsu kuulostaa ajoittain aivan nuorelta Kate Bushilta. Toisaalta tämän ei pitäisi yllättää, Indicahan on coveroinut keikoillaan Wuthering Heightsia. In Passing (Valoissa) nousee jopa alkuperäisversiota paremmaksi, pianot kuulostavat kauniilta ja sanoitus on onnistunut erityisen hyvin.

Nopeammista kappaleista positiivisen yllätyksen tarjosi Scissor, Paper, Rock nousten myös alkuperäistä (Ikuinen virta) toimivammaksi. Kappale kuulostaa kypsemmältä, mikä on tietysti luonnollista kuuden vuoden jälkeen. As if (Elä) toimii myös hyvin, se on säilyttänyt kappaleen terävyyden ja iskevyyden hienosti. Straight and Arrow onnistui aluksi järkyttämään, sillä Pahinta tänään on ehdottomia suosikkikappaleitani yhtyeeltä, mutta tämä versio kuulosti aluksi hyvin kömpelöltä. Englanninkielinen sanoitus ei tuntunut sopivat kappaleen melodioihin ollenkaan. Nyt tämäkin on alkanut kuitenkin kuulostaa paremmalta. Toinen negatiivinen toteamus oli Nursery Crimes (Noita), sillä sen kertosäe oli muutettu lähes tunnistamattomaksi. Rakastan alkuperäistä yli kaiken, joten tätä en oikein sulattanut. A Way Awayta ei myöskään meinannut aluksi tunnistaa Nukkuu kedolla -kappaleeksi, mutta tämä ei ole ollenkaan huono versio luodessaan aivan omanlaistaan hienoa tunnelmaa.

Erityismaininta on annettava Eerie Eden -kappaleelle, joka lopettaa levyn hyvin onnistuneesti. Vettä vasten on upea tunnelmointikappale alun perinkin, ja tämän version loppuosa menee jo lähes sinfoniseksi. Viulu soi upean kuuloisesti kaunista melodiaa. Ehdottoman onnistunut sovitus.

Vaikutelma tästä levystä on kokonaisuutena ollut hyvin ristiriitainen. Aluksi koko idea tuntui huonolta, mutta luettuani lehtiartikkelin siitä, miten paljon bändi oli tähän projektiin panostanut, päätin antaa sille mahdollisuuden. Jotkut kappaleet ovat onnistuneet yllättävän hyvin uusina versioina, toiset taas huonommin. Joissakin uusi sovitus tekee oikeutta kappaleelle, joissakin on menty metsään eikä lopputulos kuulosta luontevalta. Jos numeroarvion antaisin levystä, niin se olisi varmaankin 7/10 asteikolla yhdestä kymmeneen. Jos on Indica-fani, tälle levylle kannattaa antaa mahdollisuus, negatiivisesta alkuvaikutelmasta huolimatta moni kappale toimii oikeasti hyvin.

lauantai 29. toukokuuta 2010

LIVE: Eleanoora Rosenholm, Turun Klubi, 28.5.

Eilen saavuin jännittyneissä tunnelmissa Klubille pitkästä aikaa (tai ainakin itsestäni se tuntui pitkältä) katsomaan ensimmäistä kertaa Eleanoora Rosenholmia. Kiinnostuin bändistä silloin, kun siitä puhuttiin lähes joka musiikkimediassa heidän julkaistuaan toisen levynsä Älä kysy kuolleilta, he sanoivat. Myöhemmin sain sitten kaverini luona kuulla tätä levyä (ja kyseinen kaveri oli myös keikkaseurana eilen :) kiitos tästä) ja vaikka levyä tuolloin kuuntelikin vain toisella korvalla taustamusiikkina, se jäi jotenkin mieleen. Ollessani harjoittelussa musiikkikirjastossa viime syksynä/talvena tuli sitten molemmat bändin levyt lainattua. Tykästyin kyllä kovasti. Bändin genreksi on monesti mainittu "kokeellinen popmusiikki", tuo on varmaan sopivan yleinen määritelmä. Vaikutteita on mm. elektrosta ja jonkinlaisesta taiderockista.

Lämmittelijänä keikalla oli itselleni entuudestaan tuntematon, debyyttialbuminsa maaliskuussa julkaissut laulaja-lauluntekijä Suvi Isotalo. Musiikki oli aika perinteistä nainen + piano -musisointia, hyvin laulettuna ja soitettuna kuitenkin. Kappaleet eivät mielestäni eronneet toisistaan kovin paljon, yhdessä kappaleessa muistan kuulleeni vähän variaatioita, jotka jäivät mieleen. Muuten tämä esiintyjä jäi kyllä lähinnä taustamusiikiksi.

Sitten oli illan pääesiintyjän vuoro. Yleisöä oli kyllä paikalla jonkin verran, mutta ihmiset olivat aika väljästi lavan edessä, joten ihan eteen oli mahdollista päästä vielä keikan aikanakin. Yhtyeen alkaessa soittaa totesin, että he kuulostivat livenä aika paljon siltä kuin olin kuvitellutkin. Tämä ei ollut lainkaan huono asia, päinvastoin. Keikan materiaali oli selvästi painottunut niihin tanssittavimpiin kappaleisiin, synkimmät "murhabiisit" oli jätetty pois setistä. Yllätyksenä tuli joidenkin biisien lopussa tulleet instrumentaalirevittelyt, varsinkin kosketinsoittaja yltyi välillä jopa mielipuolisen ja kaoottisen kuuloisiin suorituksiin. Tämä kuitenkin vahvisti tunnelmaa mielestäni loistavasti.

Hämmentäviin hetkiin kuuluivat ne, kun laulaja Noora Tommila unohti sanat ainakin parissa biisissä. Keikan alkaessa tuli myös todettua laulajan olevan nähtävästi raskaana, mikä tuli täytenä yllätyksenä.

Yleisesti ottaen keikka oli kyllä äärimmäisen hyvä, varsinkin peräkkäin soitetut kappaleet Maailmanloppu sekä Suljetun osaston astronautti olivat hieno kokemus saaden aikaan jopa kylmiä väreitä. Olisin toivonut kuulevani vielä Musta Ruusu, Kiltti vai tuhma ja Kopiokissa -kappaleet, mutta ehkä seuraavalla keikalla sitten :)

Kappalejärjestystä en muista ihan varmasti oikein, Maija saa korjata jos/kun muistaa paremmin :D mutta nämä biisit setissä ainakin olivat.

Epäilen sinua
Japanilainen puutarha
Tammen varjossa
Bolly palkkionmetsästäjä
Tai-Panin paholainen
Ambulanssikuskitar
Pesulassa
Maailmanloppu
Suljetun osaston astronautti
-------------
Vladimir Grutsov
Kodinrakennusohjeet

tiistai 27. huhtikuuta 2010

LIVE: Kamelot + Leaves' Eyes & Amaranthe, Nosturi, 13.4.

Koska nyt olisi tehtävänä kouluhommia, on täydellinen aika kirjoittaa vihdoin tästäkin keikasta ja vältellä niitä hommia tehokkaasti. Eli lähdin kaveriporukan kanssa Helsinkiin katsomaan Kamelotia, tosin itse olin ehkä enemmän innoissani tällä kertaa toisesta lämppäristä, Leaves' Eyesista. Heidän laulajansa Liv Kristine kun on ollut suosikki-naislaulajani metallimusiikissa jo vuosia, ihastuin hänen ääneensä välittömästi kuultuani Leaves' Eyesin Elegy-kappaleen joskus vuonna 2005. Kyseinen nainenhan on tehnyt pitkän musiikillisen uran oltuaan mukana Theatre of Tragedyn debyyttialbumilla jo vuonna 1995.

Kamelotiakin on tullut kuunneltua jo vuodesta 2006 lähtien muistaakseni. Yhtyeen Karma-levyä sain tuolloin kuunneltavakseni ja tykästyin kovasti. Tämän lisäksi olen kuunnellut varsin paljon heidän The Black Halo -levyään. Alkupään levyt ovat jääneet lähes täysin pimentoon, eikä uusin levy Ghost Operakaan ollut vielä kauhean tuttu, koitin kyllä tutustua levyyn lisää Spotifyn kautta ennen keikkaa.

No, siirryn nyt itse keikkoihin. Ensimmäisenä lämmittelijänä toimi ruotsalainen Amaranthe, jonka musiikille keksimme hauskan kuvauksen: euroviisumetalli. Kyseessä oli siis popahtavaa kolmen (!) eri laulajan voimin esitettyä kevyehköä metallia. Ihan tarttuvia kappaleita, mutta en usko, että niitä kovin montaa kertaa tulisi levyltä kuunneltua. Ihan pätevä lämppäribändiksi kuitenkin.

Tämän jälkeen oli vuorossa suuresti odotettu Leaves' Eyes. Liv Kristine saapui lavalla näyttävässä puvussa, kuten totuttua. Hänen miehensä, ja bändin toinen vokalisti Alexander Krull oli myös näyttävä ilmestys hiustensa puolesta, sen verran massiivisesta liuhuletistä on kyse. Keikka alkoi odotetusti uuden levyn ekalla biisillä Njord. Bändin lavasoundi oli hyvän kuuloinen, aluksi ehkä Liv Kristinen laulut eivät kuuluneet niin hyvin, mutta tilanne parani pian. Bändi soitti pääasiassa uuden levynsä materiaalia, ja huomasin keikan edetessä, että Liv käytti näissä kappaleissa enemmän korkealta vedettyä oopperalaulua, kuin matalampaa ja pehmeän kuuloista lauluaan, johon itse aikanaan juuri ihastuin. Ei sillä, että hänen korkeissa lauluissaan olisi valittamista, tuli vain mieleen. Yhtye sai yleisöäkin mukaan ihan kiitettävästi, käsiä sai pitää ylhäällä suuren osan keikasta. Vanhemmista kappaleista esitettiin ainostaan edellisen levyn hitti Elegy, joka itselleni oli ehkä keikan kohokohta, se kuitenkin on eniten kuuntelemani kappale Leaves' Eyesilta ja oli hienoa kuulla se viimein. Uuden levyn biiseistä suoraviivainen My Destiny, tarttuva Take the Devil in Me ja mahtipontinen Ragnarok toimivat mielestäni parhaiten. Yleisesti ottaen keikka oli kyllä odotuksen arvoinen.

Sitten tulikin pääbändi Kamelotin aika. Yhtye saapui yksi kerrallaan paikoilleen, mukana oli myös taustalaulajana Amaranthe-yhtyeen naislaulaja Elize. Sen kummemmitta puheitta keikka aloitettiin Ghost Opera-kappaleella, josta jatkettiin myös uudelta levyltä olevalla Eden Echolla. Laulaja Roy Khanin ääni kuulosti todella hyvältä, paremmalta kuin viime vuoden Sauna Open Airissa bändin edellistä kertaa nähdessäni. Mies jutteli välispiikeissään melko paljon ja muisti myös kehua Suomea ja suomalaisia tasaisin väliajoin. Yleisö hurrasi tietysti miehen puheille monta kertaa. Itse aivan eturivin tuntumassa olleena sain yhdessä vaiheessa myös kätellä Khania, joka oli kyllä mieleenpainuva kokemus, jolla voi vähän kehuskellakin aina joskus ;)

Kappaleita tuli useammalta eri levyltä eikä uusimpaan painotettu ylettömän paljon, mikä oli erittäin positiivista. Itse innostuin kunnolla 9. kappaleen kohdalla, kun soimaan alkoi The Black Halo -levyn kappale When the Lights Are Down. Kosketinsooloilun jälkeen jatkettiin toisella tämän levyn kappaleella, joka sattui olemaan oma Kamelot-suosikkini The Haunting (Somewhere in Time), joten olin luonnollisesti varsin fiiliksissä. Tätä kappaletta bändi ei Saunassa soittanut, joten kuulin sen livenä ensimmäistä kertaa. Varsinainen setti päättyi Rule the Worldiin ja Karma-levyn Forever-kappaleeseen, jonka kitaramelodia sai taas aikaan kylmät väreet hienoudellaan. Encoressa kuultiin ensin kappaleet Black Halo ja Seasons End. Tämän jälkeen oli luvassa todelliset hitit, kun ensin soitettiin Karma, joka on ensimmäinen Kamelotilta kuulemani kappale, ja todella hieno biisi onkin. Viimeisenä arvasikin jo mitä oli tulossa, kun kaksi ylimääräistä rumpua roudattiin lavalle. Oli March of Mephiston aika. Tämä biisi tappoi niskat ja äänen kyllä lopullisesti viimeisenä niittinä. Keikan loputtua tuli jäätyä eturivin lähelle kärkkymään, niin sain vielä settilistankin kaverini avustuksella :)

Kaiken kaikkiaan hyvin onnistunut keikkamatka, eikä haitannut pahemmin vaikka kotona olikin vasta neljän jälkeen aamuyöstä... Tällaiseen määrään hyvää livemusiikkia yhden illan aikana ei voi olla tyytymätön.

torstai 8. huhtikuuta 2010

Festarit 2010

Tähän väliin on pakko kirjoittaa lyhyesti tulevan kesän festareista. Tänään nimittäin olin pudota tuolilta kun huomasin, että Tori Amos ja Massive Attack ovat tulossa Pori Jazziin. Ne tosin ovat eri päivinä ja liput sen verran kalliita, että luulen meneväni katsomaan noista pelkästään Toria. Hänet kuitenkin on pakko nähdä, koska kyseessä on henkilökohtainen jumalattareni musiikillisesti, heh. Aloin kuunnella hänen musiikkiaan vasta juuri sen jälkeen, kun hän oli Provinssirockissa 2007. Joten äärimmäisen odotettu keikka olisi kyllä kyseessä.

Aikaisemmin olin hyvin innostunut Regina Spektorin tulosta Ruisrockiin, sinnekin on siis pakko mennä ainakin sunnuntaipäiväksi. Tästä festarikesästä tuleekin erikoinen siinä mielessä, että nämä suurimmat innostuksen kohteet eivät ole metallimusiikkia. Tuskaan en välttämättä ole tänäkään vuonna menossa lainkaan, koska kaikki oikeasti kiinnostavat bändit siellä on tullut jo nähtyä, eikä ole mitään, mitä itse olisi pakko nyt nähdä. Toisaalta Tuskassa näkisi ihmisiä, joita ei ole nähnyt pitkiin aikoihin... Mutta yli 100 euron liput siitä hyvästä? Ja matkat Helsinkiin ja takaisin. Ja majoitukset. Enpä tiedä...

Joka tapauksessa olen hyvin innoissani siitä, että näitä ulkomaalaisia artisteja, joita olen viime aikoina kuunnellut hyvin paljon, on vihdoin saapumassa Suomeen.

lauantai 3. huhtikuuta 2010

LIVE: Tarot, Turun klubi, 2.4.

Eilen tuli sitten katsastettua Tarot toista kertaa, eka kerta oli Tuskassa 2006. Tämä oli siis ensimmäinen näkemäni klubikeikka heiltä. Uuden levyn olin kerennyt muutamia kertoja läpi kuunnella, kiitos Harrin, joka levyn osti ja on sitä varsin paljon nyt kuunnellut. Keikka ei ollut tällä kertaa loppuunmyyty jo ennen ovien avaamista, kuten viimeksi kävi... Silloin itselläni ei ollut lippua etukäteen, nyt oli. Näin se mun tuuri menee. No, tällä kertaa pääsin kuitenkin sisälle asti.

Porukkaa kertyi kuitenkin melkoisesti siihen mennessä, kun keikan alkamisaikaan oli puoli tuntia. Melko täyteen paikka lopulta tuli. Noin 23.15 alkoi soitto uuden levyn kappaleella, jota en itse tunnistanut. Toisena kuultiinkin sitten tutun kosketinintron aloittamana vanhaa materiaalia, vuoden 1998 For the Glory of Nothing -levyllä julkaistu Warhead, joka itselleni oli ehkä keikan paras esitys. Uudelta levyltä tunnistin neljä kappaletta, jotka kyllä toimivat kaikki erittäin hyvin. Rise!-kappaleessa yleisöä laulatettiin kunnolla, ja myös TV:stä tuttu I Walk Forever innoitti yleisöä laulamaan mukana :D innostusta herätti selvästi myös yhtyeen vuoden 2003 hitti Pyre of Gods sekä Crows Fly Black -levyn slovarikappale Tides, joka kasvoi kyllä upean mahtipontiseksi esitykseksi. Traitor rankaisi kuulijoita kunnolla vielä keikan viimeisenä kappaleena, ja onkin muodostunut varsinaiseksi livehitiksi bändille.

Keikka oli mielestäni ehdottomasti hyvä, Marco Hietalan laulu kuulosti aivan täydelliseltä taas kerran, ja Tuple Salmelan osuudet sopivat erittäin hyvin kappaleisiin. Välispiikit eivät tällä kertaa olleet aivan niin levottomia kuin joskus, lukuunottamatta ennen Traitoria tullutta kehotusta yleisön miespuolisille jäsenille näyttää lavan suuntaan paljasta takamustaan, ja lähellä seisovien innostamista antamaan kunnon läimäyksiä, kun joku näin teki... No, hauskaa näytti kuitenkin olevan, ja yhtye näyttää selvästi nauttivan soittamisesta. Tuskinpa se meininkiä ainakaan haitannut on, että bändi on nyt suositumpi kuin koskaan, ensilevyn ilmestyttyä kuitenkin jo 24 vuotta sitten. Keikka tuntui hieman olleen vedetty rutiininomaisesti, mutta kun meno on näin osaavaa ja joka tapauksessa laadukasta, eipä tuosta paljoa voi valittaa. Hyvä veto jälleen näiltä suomalaisen metallimusiikin uranuurtajilta.

torstai 1. huhtikuuta 2010

Välihuomautus

No niin, katkaisen nyt pitkän tauon blogin kirjoituksessa. Viime aikoina on esiintynyt suurissa määrin kiirettä, väsymystä ja yleistä luovuuden puutetta. Ajattelin nyt kuitenkin ryhdistäytyä. Tulossa on ainakin keikka-arviot Tarotin keikasta 2.4. sekä Kamelotista & Leaves' Eyesista 13.4. Lisäksi suunnitteilla on levyarvioita mm. Regina Spektorilta (joka saapuu Ruisrockiin kesällä!) ja Katatonialta.

Joten ei hätää, kyllä tämä tästä taas lähtee käyntiin.

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

PJ Harvey - White Chalk



Brittiläinen laulaja-lauluntekijä PJ Harvey julkaisi seitsemännen albuminsa White Chalk vuonna 2007. Harvey rinnastetaan musiikintekijänä usein mm. Tori Amosiin ja Kate Bushiin, mikä antaa kuitenkin hyvin vääränlaisen vaikutelman. PJ Harveyn musiikki kun ei ole ollut yhtä pianovoittoista, rauhallista ja herkkää, vaan usein varsin rujoa blues-vaikutteista rockia. Vuonna 2000 julkaistu Stories from the City, Stories from the Sea -levy esitteli hieman popimpia sävyjä ja myös sitä herkempää puolta. Tuo levy itselleni kolahti ensimmäisenä tämän artistin tuotannosta, ja kuulostaa kyllä edelleen upealta. White Chalk oli kuitenkin jotakin aivan erilaista.

Tämä levy yllätti monet olemalla pianovoittoinen, niitä perus rock-kohtia ei ollutkaan enää lainkaan. Harvey myös laulaa huomattavan osan levystä paljon korkeammalta kuin aikaisemmin on totuttu. Sävellykset ovat synkkiä, välillä jopa lievään pelottavuuteen asti. Kuvailin kaverilleni levyä niin, että se on kuin hieman mielenhäiriöinen nainen olisi yksin sulkeutuneena pimeään taloonsa ja soittaisi vimmatusti pianoa sekä laulaisi kaiken tuskansa ulos. Tietääkseni Harvey on kuitenkin ollut ihan tervejärkinen levyä tehdessään, mutta saa sen kuulostamaan välillä melko häiriintyneeltä. Soittimia on pianon lisäksi paljon muitakin, vaikka niihin ei aluksi kiinnitäkään pahemmin huomiota. Erikoisimpana ehkä rikkinäinen harppu, jota ainakin yhdessä kappaleessa (nimeltään juurikin Broken Harp) kuullaan.

Yksittäisiä biisejä on vaikea nostaa kokonaisuudesta esille, koska levy on nimenomaan yhtenäinen kokonaisuus. Nimibiisi White Chalk tuntuu tunnelmaltaan olevan hieman muuta levyä toiveikkaampi, mutta sanoituksissa tämä illuusio särkyy: "There's blood on my hands". Sanoituksissa käsitellään paljon tuskaa ja rankkoja teemoja. Tämä ei tälle artistille ole uutta, johan hän on laulanut muun muassa tyttärensä hukuttavasta äidistä eräällä suurimmista hiteistään Down by the Water.

Yleisesti ottaen pidän kyllä levystä. Ei se kuitenkaan sisällä niin paljon yksittäisiä hienoja kappaleita, eikä ole musiikillisesti niin vangitsevan taidokas, kuin Stories from the City, Stories from the Sea. White Chalkilla tunnelma on pääosassa. Tiettyihin mielentiloihin se sopii kyllä täydellisesti. Sopivaa taustamusiikkia myös, jos haluaa pelotella jotakuta...

torstai 4. helmikuuta 2010

PMMP - Kuulkaas live!

Tällä kertaa arvion kohteena on DVD. Suomalaisten yhtyeiden ehdottomaan kärkijoukkoon noussut PMMP julkaisi vuonna 2008 Kuulkaas live! -nimisen DVD:n, jossa on materiaalia yhteensä 3 tuntia 51 minuuttia. Ei siis määrän puolesta ainakaan ihan turha julkaisu. Sisältö on myös varsin vaihtelevaa: on klubikeikan taltiointia, festaria, kaksiosainen keikka Huvilateltalla Helsingin juhlaviikoilla sekä random-sälää ja musiikkivideoita. Musiikkimateriaalia on ehtinyt kertyä kolmelta DVD:n julkaisua edeltävältä studiolevyltä sekä Puuhevonen-lastenlaululevyltä. Lisäksi on joitakin keikoilla esitettyjä covereita.

Tavastialla 2005 kuvattu keikka osoittaa, että kovassa kunnossa yhtye oli jo silloin. Miran ja Paulan hyppiminen ja riehunta ovat samantapaista kuin nykyään. Matoja-kappaleeseen ei oltu vielä mielestäni saatu sitä samaa mättöä ja rankkuutta, mitä siinä on itse viime vuonna kokemillani keikoilla ollut. Tai sitten fiilis on vaan voimakkaampi itse paikalla ollessa koettuna, mikä on myös hyvin todennäköistä...

Provinssissa -07 kuvatulla viiden biisin taltioinnilla pääosassa ovat Leskiäidin tyttäret -levyn kappaleet. Henkilökohtaisesti-biisistä en ole pitkiin aikoihin juuri mieltynyt, Joku raja on myös kuulostanut paremmaltakin. Päät soittaa, Päiväkoti sekä Kohkausrock taas toimivat äärettömän hyvin.

Itselleni DVD:n kulminaatiopiste, kohokohta, mikä ikinä, on kuitenkin Huvila -07 keikka, joka esittelee PMMP:stä täysin uuden puolen. Ensimmäisessä setissä olevat 11 kappaletta on esitetty pääasiassa akustisesti, haitarin ja viulun kera. Tämä asetelma tuo biiseihin jopa kansanmusiikkimaisia sävyjä. On myös hyvin mielenkiintoista kuulla tavallisesti sähkökitaroiden kera räyhäten esitetyt Mummola ja Päät soittaa hyvin erilaisina versioina. Silti ne toimivat. Lisäksi (käsittääkseni) harvemmin livenä esitetyt Kiitos ja Salla tahtoo siivet oli mukava nähdä ja kuulla tässä. Jälkimmäisessä muuten itse säveltäjä/tuottaja Jori Sjöroos vierailee soittamassa. Lavalla bändin jäsenten lisäksi on pari naista esittämässä jonkinlaista performanssia, mihin kuuluu muun muassa köysissä kiipeilyä. Tähän erikoisuuteen, sekä kappaleiden erilaiseen esitystapaan, Paula ja Mira viittaavat hauskasti ennen Taiteilia-kappaletta, sopivasti teeman mukaan :D Rusketusraitojen kertosäkeen sanojen muuttaminen yhdessä kohtaa on myös aivan hillitöntä... Toisessa setissä soittaminen onkin sitten perinteisen keikan tyylistä, kansanmusavaikutteet pois jätettyinä. Tässäkin setissä on pari kappaletta, joita on harvemmin soitettu: Poika ja Auta mua. Hyvin toimii tämä toinenkin setti, tietysti.

Sälä-osuudessa onkin sitten melko hauskaa tavaraa, kuten bändin kuuluisuuteen alun perin lähes 7 vuotta sitten heittänyt R-kioskin mainos, jossa Rusketusraitoja on TV:tä varten sensuroitu (heeeeeeen hyvin menee) varsin huvittavasti. Lisäksi on mm. festarisekoilua Provinssista, muutama yksittäinen festariveto jne.

Tämän lisäksi DVD:ltä löytyvät kaikki siihen asti julkaistut musiikkivideot, 9 kappaletta. Ne olivat itselleni kaikki jo entuudestaan tuttuja, joten niistä pahemmin sanottavaa ei ole, toiset parempia, toiset huonompia.

Kuten minut tuntevat tietävät, PMMP:stä on tullut itselleni varsin iso juttu viimeisten 1,5 vuoden aikana, kun kunnolla heidän levyihinsä olen alkanut tutustua (kiitos Inarille siitä Leskiäidin tyttärien lainaamisesta aikoinaan!), joten suhtautuminen on hieman tästä sävyttynyt. Nytkin tämän katsominen jätti vain sellaisen lämpimän, mukavan, kaikesta siitä sympaattisuudesta, karismaattisuudesta ja lavasäteilystä haltioituneen fiiliksen. Ehkäpä onnistunein bändin julkaisema DVD, jonka olen katsonut. Todistaa vain edelleen sen asian, jonka jo totesin niillä kahdella näkemälläni keikalla viime vuonna. Paula ja Mira ovat esiintyjinä, keikkafiiliksen nostattajina ja lavakarismallaan kenties parasta, mitä tästä maasta löytyy. Kappaleiden sävellysten ja sanoitusten yhdistelmä koskettaa aina. Bändi tukee keikoilla laulajia erinomaisesti, ja sovitukset ovat oivaltavia. Viime vuonna julkaistu Veden varaan -levy oli pieni irtiotto menneeseen, mutta loistava silti. Kyllä, fanitus on vienyt kaiken objektiivisuuteni tämän yhtyeen kohdalla. Jos pidätte entuudestaan, hankkikaa tämä, ette pety. Nyt on ehkä aika kuitenkin lopettaa. Niille, jotka selvisivät lukemisessa loppuun:

"Kiitos siitä, kun liiankin kauan jaksoit mua"

sunnuntai 31. tammikuuta 2010

LIVE: Scandinavian Music Group, Turun Klubi, 30.1.

Nyt olisi tämän blogin ensimmäisen keikkaraportin aika. Näin siis Scandinavian Music Groupin ensimmäistä kertaa livenä Turun Klubilla. Kyseessä on bändi, johon suhtautumisessa olen tehnyt täyskäännöksen viime vuoden kevään jälkeen. Kahden ensimmäisen levyn aikaan suunnilleen vihasin bändiä, enkä ollenkaan pitänyt niistä kappaleista, joita heiltä radiossa silloin soitettiin. Kolmannelta levyltä en juuri kappaleita kuullutkaan, en kuunnellut pahemmin radiota eikä vähempää voinut kiinnostaa. No, viime keväänä kuitenkin sain selville, että Paula Vesala laulaa SMG:n kappaleessa Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana. Kuuntelin sen, ja hämmästyksekseni pidin siitä. Piti sitten kirjastosta lainata Missä olet Laila? -levy, joka kolahti kyllä täysin. Myös uusin levy Palatkaa Pariisiin! ja kolmas levy Hölmö rakkaus, ylpeä sydän ovat olleet kovassa kuuntelussa sittemmin.

Keikalle lähdin hyvin innostuneissa ja odottavissa tunnelmissa. Paikalle saapuessa kävi ilmi, että liput oli loppuunmyyty, onneksi olin ostanut ennakkoon. Melkoista tungosta oli tiedossa, mutta sekään ei meininkiä haitannut. Lämppäri tuli missattua tällä kertaa, sen verran myöhään olimme paikalla.

No, SMG saapui lavalle jotenkin yllättäen, samantien aiemmin soitetun musiikin katkettua. Uusimman levyn Se sitä ja se tätä -kappale aloitti keikan vielä melko rauhallisesti ja tunnelmallisesti. Seuraavaksi soitettu Huutelen pimeään kuitenkin osoitti, että odotuksista poiketen jengi tanssi ja hyppi melkoisesti musiikin mukana. Setti oli yllättävänkin vauhdikas, levyllä rauhallisiin ja vähäeleisiin kappaleisiin oli saatu livenä kunnolla potkua. Kunnon yleisönhuudatustakin tarjoiltiin, erityisesti kappaleissa Valmis, Minne katosi päivät ja Vieläkö soitan banjoa.

SMG kuulosti lavalla musiikillisesti todella hyvältä. Terhi Kokkosen ja hänen sisarensa Pauliinan duetot toimivat loistavasti. Pidin myös setin kappaleiden jakautumisesta levyittäin, ne menivät suunnilleen sen mukaan, miten paljon itsekin kustakin levystä pidän. Eli niiltä ensimmäisiltä kahdelta tuli vain yksi kappale kummaltakin, ja juuri niistä kappaleista onneksi pidän, heh. Ja kyllähän ne suosikit muiltakin levyiltä tulivat, ei ollut montaa sellaista, joita olisin jäänyt kaipaamaan. Bändi näytti myös viihtyvän lavalla, ja ainakin Terhi näytti positiivisesti yllättyneeltä yleisön reaktioista ja mukana laulamisesta. Välispiikkejäkin oli melko paljon, ne olivat kuitenkin pääasiassa melko lyhyitä. Suoraa kontaktia yleisöön niiden aikana ei paljoa otettu, ja muutenkin yhtye jäi aavistuksen verran etäisen tuntuiseksi. Tämä ei kuitenkaan keikasta nauttimista haitannut ollenkaan, lavakarismaahan SMG:n jäsenistä löytyy kuitenkin vaikka muille jakaa.

Hieman hämmentävä hetki koettiin lopussa, yhtyeen vetäessä kaksiosaisen encoren. Itse olin jo lähdössä narikkaa kohti Vieläkö soitan banjoa -biisin jälkeen, kun oletin ehdottomasti sen olevan viimeinen, mutta bändi palasikin takaisin soittamaan vielä kaksi kappaletta. Eipä haitannut, varsinkin Lopulta olemme kuitenkin yksin oli todella hieno kokemus kuulla, ja olisi kyllä harmittanut, jos sitä ei olisi soitettu ollenkaan.

Yleisesti ottaen olin tyytyväinen ja keikka täytti odotukset. Musiikillisesti oli loistavaa, ja varmasti tulee lähdettyä katsomaan uudestaankin, kun Turkuun ovat seuraavan kerran tulossa.

Setissä olivat nämä kappaleet, järjestyksestä en ole 100 % varma (muut keikalla olleet saavat korjata):

Se sitä ja se tätä
Huutelen pimeään
Valmis
Katu päättyy aurinkoon
Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana
Tahdon uudet silmät
Uusi biisi, en muista nimeä, vaikka Terhi sen sanoikin...
Kaikki nuoret tyypit (cover)
Minne katosi päivät
100 km Ouluun
Casablanca
Lupaus kesästä
Takarivin pojille
Näin minä vihellän matkallani
Hölmö rakkaus
-------------------
Rakas Maria
Vieläkö soitan banjoa?
-------------------
Lopulta olemme kuitenkin yksin
Joisin viskin ja nousisin

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Regina - Puutarhatrilogia



Regina on siitä mielenkiintoinen yhtye, että heidän tyylinsä on jonkin verran erilainen jokaisella kolmella levyllä. Pääasia, eli kauniin ja sympaattisen kuuloisen popmusiikin tekeminen on kuitenkin pysynyt samana. Katso maisemaa -debyytillä musiikillisesti kyse oli perus-elektropopista. Oi miten suuria voimia! puolestaan laajensi ilmaisua monipuolisemmaksi ja tunnelmoivammaksi.

Viime vuonna ilmestyneellä Puutarhatrilogialla piano on siirtynyt entistä hallitsevampaan osaan. Varsinkin levyn videobiisejä, Tapaa minut aamulla ja Saanko jäädä yöksi, tämä elävöittää. Nämä kaksi kappaletta lukeutuvatkin helposti levyn parhaimmistoon. Synkempiä sävyjäkin löytyy, ja näissä kohdissa Regina muistuttaa ajoittain Eleanoora Rosenholmia. Ei kuitenkaan liikaa, tunnistettavuudesta pitää huolen Iisa Pykärin laulu, joka on parantunut jatkuvasti. Pehmeä ääni on tälläkin levyllä hyvin viehättävän kuuloinen, voin kuvitella ettei se omalaatuisuudessaan kaikkien korvaa kuitenkaan miellytä. Sain levyt, joita et halua kuunnella -kappale toimii osoituksena rauhallisemmasta ja tummasävyisestä puolesta.

Suomalaisen indie popin kentässä Regina on omassa tyylissään huippuluokkaa, enkä ihmettele, että yhtye on noteerattu ulkomaillakin. Biisinkirjoitus on loistavaa joka levyllä, ja tyylillisesti bändi on menossa koko ajan mielenkiintoisempaan suuntaan. Puutarhatrilogia on levy, johon kannattaa tutustua ensimmäisenä, mikäli perus elektro/synth pop ei ole aiemmin juuri miellyttänyt. Itselleni Oi miten suuria voimia! iskee biisimateriaalinsa puolesta ehkä vielä tätä levyä enemmänkin, Paras aika vuodesta ja Tässä vaiheessa kaikki on jo niin vakavaa ovat tuolta levyltä aivan ylittämättömät kappaleet. Eivät tämänkään levyn parhaat vedot kuitenkaan kauaksi jää.

tiistai 26. tammikuuta 2010

Kamelot - The Black Halo



Päätin ottaa tämän levyn nyt käsittelyyn, koska olen menossa bändin keikalle Helsinkiin huhtikuussa. Se on sitten toinen kerta, kun näen Kamelotin livenä, ensimmäinen kerta oli Sauna Open Airissa viime vuonna. Kyseessä on siis yhdysvaltainen power metal -yhtye, jonka tekemä musiikki on hyvin melodista, ajoittain progressiivista (olematta liiaksi soitinmasturbointia) ja yleisesti ottaen monipuolisempaa, kuin power metal mielestäni yleensä on... Kuitenkin, The Black Halo on heidän seitsemäs albuminsa, ilmestynyt vuonna 2005 (kyllä, otan jossain vaiheessa tarkasteluun myös uusia levyjä, nämä tähän mennessä arvioimani ovat nyt sattuneet olemaan jo muutama vuosi sitten ilmestyneitä) ja se on melko massiivinen kokonaisuus, sisältäen 14 kappaletta. Siis normiversioissa, joissakin painoksissa on tietty tämän lisäksi bonuskappaleita. Kyseessä on konseptialbumi, itse en tosin lyriikoihin ole vielä tullut paljon perehtyneeksi.

Musiikissa itsessäänkin riittää jo puhumista. On todettava, että Roy Khan on mielestäni ehkä genren paras laulaja. Khan ja kitaristi Thomas Youngblood osaavat myös säveltää hienoja ja mieleenpainuvia melodioita, joita on riittänyt jo useamman levyn tarpeiksi eikä loppua näy. Tämän levyn aloittaa kappale March of Mephisto, joka sisältää Dimmu Borgir -vokalisti Shagrathin taustamurinoita, itse en niihin kyllä aluksi kiinnittänyt edes huomiota. Kyseessä on hidastempoinen, tosiaan marssimaisesti alkava kappale, joka toimii varsinkin livenä hyvin. Kolmas kappale The Haunting (Somewhere in Time) puolestaan on oma suosikkini, sen Khan duetoi tällä kertaa Epican Simone Simonsin kanssa, ja varsinkin kertosäe saa tästä uskomattoman hyvää potkua. Abandoned on levyn virallinen slovari, joka pesee sekin suurimman osan power metalin vastaavista kappaleista ollen oikeasti kaunis ja koskettava, eikä korni. Moonlight on myös toimiva nopeampi veto, siitä tulee lisäksi itselleni muistoja kun kuuntelimme sitä joskus porukalla Ihodessa yöllä kallioiden päällä täysikuun loistaessa, ah.

Levy kompastelee kuitenkin ajoittain tyypillisiin pitkien konseptialbumien ongelmiin. Osa kappaleista on väliinputoajia, vaikka eivät kovin huonoja olekaan, mutta jäävät niiden loistavien varjoon eivätkä painu mieleen. Muutama väliin laitettu n. minuutin mittainen välisoitto rikkoo myös mielestäni albumin tehoa, ja näistä syistä en levyä usein kokonaan kuuntelekaan.

Kuitenkin levy selviytyy niiden muutamien loistokappaleiden ja niitä täydentävien melko hyvien avulla ihan päteville arvosanoille. Odotan innolla klubikeikan näkemistä yhtyeeltä, monien mielestä bändi kun ei ollut silloin Sauna Open Airissa parhaimmillaan. No, huhtikuussa se nähdään.

maanantai 25. tammikuuta 2010

Musiikin verkkojakelusta

Verkossa tapahtuva musiikin myynti ja muu jakelu, sekä laillinen että se laittomampi, ovat mietityttäneet itseäni paljon. Monesti ne ovat myös puheenaiheena kavereiden kanssa käydyissä keskusteluissa. Muistan joskus muutama vuosi sitten saarnanneeni kovin paljon joillekin tuntemilleni ihmisille musiikin lataamisesta netistä maksamatta siitä mitään. Itse ostin mielelläni levyjä, koska se oli moraalisesti oikein artistien saadessa tekijänoikeuskorvaukset ja koska vain satuin pitämään sen fyysisen kappaleen saamisesta. Myös kansilehtien lukeminen on mielestäni ollut aina mukavaa, ne kun usein sisältävät lyriikatkin (mielestäni on aina hyvin harmillista jos ne eivät sisällä), joten levyjen keräämisestä tuli jonkinlainen harrastus. Tietysti lainasin kirjastosta myös mielenkiintoista musiikkia ja tallensin tietokoneelle. Se ei tuntunut väärältä, koska kirjaston levyn on joku sentään ostanut ja niiden kopiointi omaan käyttöön on laissakin sallittua. Raumalla asuessa vaan ei se kirjaston valikoima ollut ihan niin hyvä kuin nyt Turussa, heh.

Omilleni muutettuani ja opiskelijan budjetilla eläessä levyjen ostaminen on vähentynyt ja kirjastosta lainaaminen kasvanut entisestään. Viimeisten parin vuoden aikana mukaan ovat tulleet myös internetpalvelut, joiden kautta voi musiikkia kuunnella streaming-tekniikalla, ilman omalle koneelle tallentamisen mahdollisuutta. Last.fm-palvelua aloin käyttää osittain tuttavapiirin painostuksen vuoksi. Siinä mielenkiintoista oli lähinnä, että palvelu kerää tietokoneen musiikkisoittimelta tiedot siitä, mitä kappaleita on kuunnellut ja kokoaa tämän perusteella tilastot käyttäjän musiikinkuuntelusta. Sillä tavalla sekä itse että kaverit pystyvät seuraamaan, kuinka paljon on kuunnellut mitäkin artistia. Last.fm toimii myös nettiradiona, eli artistien kappaleita pystyi kuuntelemaan edellä mainitsemallani tekniikalla sivuilta. Viime vuonna tämä kuuntelupalvelu muuttui kuitenkin maksulliseksi.

Tämän jälkeen siirryin, myöskin ystävän suosituksesta, käyttämään Spotifyta, jonka mainitsinkin jo yhdessä levyarvostelussani. Tämä palvelu toimii lähes samalla tavalla kuin Last.fm-radio, mutta ne käyttäjät, jotka eivät maksa palvelusta, saavat muutaman biisin välein kuunnella mainoksia. Osasta näistä mainoksista on tullut jo legendaarisia (Jonathan from Spotify...), mutta ne ovat kieltämättä ärsyttäviä ja saavat miettimään maksullisen version tilaamista... Spotify on kätevä erityisesti bileissä, jolloin sieltä voivat halukkaat laittaa soimaan sellaista musiikkia, jota koneen omistajalta ei muuten löydy.

Itse kuitenkin edelleen haluan mieluiten lainata levyjä kirjastosta ja tallentaa mahdollisimman paljon musiikkia koneelleni, mm. Last.fm:n takia, koska kuuntelujeni määrän seuraaminen sieltä on minusta mukavaa. Lisäksi mp3-soittimelle voi siirtää koneelta vain sinne tallennetun musiikin. Lisäksi pidän fyysisten levyjen käsittelystä, sekä kotona että ollessani kirjastossa töissä.

Tästä päästäänkin sitten ammatilliseen puoleen. Koska olen kiinnostunut eniten musiikkikirjastoalasta, fyysisten musiikkiäänitteiden tulevaisuus askarruttaa hyvin paljon. Ollessani edellisessä työharjoittelussani eräässä kokouksessa todettiin, ettei musiikin verkkolataaminen ole vaikuttanut lainausmääriin ainakaan kyseisessä kirjastossa, lainojen määrät ovat lähinnä nousseet. Tulevat vuodet näyttävät kuitenkin, miten käy ja 10 vuoden päästä tilanne voi olla hyvin erilainen. Saa nähdä, miten kirjasto pystyy vastaamaan siihen, jos musiikin jakelu siirtyy kokonaan nettiin. Nythän joillakin kirjastoilla on jo käytössä Naxos-musiikkipalvelu, jossa lähinnä taidemusiikkia ja jazzia (joista teoksien tekijänoikeudet ovat poistuneet) pystyy toistamaan netin kautta henkilökohtaisia tunnuksia käyttämällä. Ehkä vastaavat palvelut sitten kehittyvät entisestään kirjaston tarpeita vastaaviksi. Tulevaisuus on jännittävä.

Tenhi - Maaäet



Suomalainen Tenhi-yhtye tekee tunnelmallista, pääosin akustista musiikkia, jolle on hankala äkkiseltään määritellä genreä. Kuvauksia kuten progressiivinen folk ja neofolk on käytetty, ne antavat ehkä jonkinlaisen kuvan. Tunnelma on synkkä ja musiikkia voisi käyttää hyvin vaikka metsässä kävelyn taustalla.

Maaäet on yhtyeen kolmas levy, julkaistu vuonna 2006. Tätä aikaisemmin ilmestyneeseen Väre-levyyn verrattuna musiikki on muuttunut vähemmän shamanistiseksi, melodioita luodaan enemmän viululla ja pianolla. Varsinkin viuluosuudet kiinnittivät huomioni ensimmäisen kerran levyä kuullessani. Melodiat ovat monesti saaneet vaikutteita suomalaisesta kansanmusiikista. Synkkiä tunnelmointeja vahvistavat matalalta lauletut vokaalit, ja yhtyeen luomassa äänimaisemassa on vain jotakin sellaista, joka tempaa mukaansa heti alusta loppuun. Isäpuoleni totesi levyä kerran hänelle soitettuani, että musiikki luo päähän koko ajan mielikuvia, mikä on totta. Itse usein kuuntelen levyn viimeisenä ennen nukkumaanmenoa, se sopii hyvin myös rauhoittamaan mieltä.

12 kappaleen joukosta ei juuri huonoja hetkiä löydy. Esille voisi nostaa vaikka vahvimmin viulunsoittoon painottuvan Kuopan tai upean Vähäinen violetissa -kappaleen, joka sävellyksenä ja hyvin kauniilla soitannollaan nousee ehkä levyn parhaaksi teokseksi. Rannalta haettu päättää levyn raukealla tunnelmallaan, siitä tulevat mieleen Suomen valoisat kesäyöt ja istuskelu rauhaisalla järven rannalla... Kuten totesin, Tenhin musiikki on hyvin visuaalista. Yhteenvetona siis, hieno levy, joka kestää kuuntelua ja kuulostaa joka kerta yhtä upealta.

lauantai 23. tammikuuta 2010

Antony & the Johnsons - I am a Bird Now



Tutustuin tähän indie/kamaripop-yhtyeeseen, kun minulle kuuntelutettiin Spotify-musiikkipalvelusta pari kappaletta eräillä jatkoilla kotonani baari-illan jälkeen... Toista niistä en muista, mutta tämän arvion kohteena olevan levyn ensimmäinen kappale Hope There's Someone oli toinen. Antony Hegartyn lauluääni kuulosti erittäin herkältä, ja se kappaleen loppu. Äärimmäisen voimallisen kuuloista pianonsoittoa vahvistettuina Antonyn taustalauluilla loivat niin iskevän tunnelatauksen, että pystyi vain tuijottamaan eteensä suu auki. Melko punaviinihuuruissa oleminen todennäköisesti kasvatti vielä fiilistä silloin... No, bändin musiikkia piti kuitenkin saada kuulla lisää.

Tämä 2005 julkaistu levy on Antonyn ja kumppaneiden toinen, ja se on saanut kriitikoilta melkoista suitsutusta, sekä palkittu Mercury Prize -musiikkipalkinnolla. Näitä ulkomusiikillisia seikkoja suuremmin huomioimatta levy sisältää äärimmäisen koskettavaa ja kaunista tunnelmamusiikkia pianon ja jousisoitinten ollessa hallitsevassa osassa. Antonyn hyvin tunnistettava lauluääni yltää aivan uskomattomiin mittoihin, ja hän osaa todella tulkita kappaleet ja niiden tunnetilat. Mykistävän aloitusbiisin lisäksi myös levyn lopetus, Bird Gerhl, sisältää suoraan sydämeen iskevän pianomelodian ja sanat: "I've been searching for my wings some time" yhdistettynä toiveikkaaseen tunnelmaan. Levyllä on surullisia ja synkkiä hetkiä, mutta myös iloisempia. Välillä tunnelma ja sanat eivät oikein kohtaa, kuten Fistful of Love -kappaleessa, jossa lauletaan väkivallan kohteeksi joutumisesta sävelen ollessa hämmentävän positiivinen. Antonyn kirjoittamien lyriikoiden aiheet pyörivät monissa kappaleissa transsukupuolisuuden ympärillä, naiseksi itsensä tuntevan miehen näkökulmasta laulettuina. Ne ovat jonkin verran omaelämäkerrallisia, ainakin niin itse olen ymmärtänyt.

Vierailijoitakin on mukana jonkin verran, sellaisia nimiä kuin Rufus Wainwright, Lou Reed, Boy George ja Devendra Braveheart. Itse olen sitä mieltä, että kaikkien kauniin ja koskettavan popmusiikin ystävien kannattaa tutustua tähän levyyn. Kun siihen pääsee sisälle, se on todella Kokemus.

perjantai 22. tammikuuta 2010

Aloituspuheenvuoro

Pidän kirjoittamisesta. Pidän musiikinkuuntelusta. Jo pitkään aikaa on ollut haluna julkaista jossakin kirjoituksia, jotka käsittelisivät omia kokemuksiani ja niitä elämyksiä, joita olen saanut musiikista. Muulla tavoin en juuri musiikkia harrasta vapaa-aikanani, minulla ei ole ollut kärsivällisyyttä oppia soittamaan mitään instrumenttia. Lauluääneni ei myöskään ole mistään kotoisin, joten sekin vaihtoehto on pois suljettu. Minulla ei ole siis juuri mitään teoreettista tietämystä aiheesta, joten tämä täytyy ottaa huomioon arvostelujani lukiessa, en ole pätevä arvostelemaan kenekään soittotaitoa teknisesti ajatellen. Kuuntelukokemukseni perustuvat siis paljon tuntemuksiin ja elämyksiin, tietysti nautin myös sen kuuntelemisesta, kun joku osaa soittaa (ainakin omasta mielestäni) todella hyvin. Ollessani töissä kirjastossa käsittelen musiikkia tietysti ammattimaisemmin, ja tekemällä musiikin luettelointia, sisällönkuvailutyötä ja tietopalvelua olen oppinut paljon lisää.

Parina viime vuotena omassa musiikkimaussani on tapahtunut suuri muutos (lukioikäisenä kuuntelin vain ja ainoastaan metallimusiikkia, melko tavallinen tarina) ja olenkin viime aikoina tutustunut entistä innostuneempana uuteen musiikkiin. Kuunteluharrastukseni painottuu lähes täysin populaarimusiikin eri alalajeihin, klassiseen musiikkiin olen yrittänyt tutustua tähän mennessä melko huonolla menestyksellä, se on niin erilainen maailma, että vaatisi paljon totuttelua. Lisäksi minulla on jonkinlaisia asennevammoja rap-, hip hop-, soul- ja jazz-musiikkiin, eikä näitä tule kuunneltua lähes ollenkaan. Siksi nämä jäänevät myös pois käsittelemäni musiikin joukosta. Yritän kovasti avartaa mieltäni näidenkin suhteen, tähän mennessä ei vaan ole onnistunut.

Mutta, nämä ovat siis lähtökohdat. Kirjoitan lähinnä omaksi ilokseni ja ajanvietteeksi, mutta olen hyvin iloinen myös siitä, jos joku muu löytää tekstistäni ideoita ja jotakin kiinnostavaa. Tervetuloa lukemaan!