LIVE: Nightwish, Helsingin jäähalli, 10.3.2012

Lähes kolmen vuoden odotuksen jälkeen pääsin taas todistamaan Nightwishin keikkaa. Tämä jäähallikeikka oli itselleni seitsemäs kerta kun yhtyeen näin livenä, mutta poikkeuksellinen siksi, että tämä oli ensimmäinen heidän ihan oma keikkansa, jonka pääsin näkemään. Aikaisemmat kuusi olivat siis festarikokemuksia.

Helsingin jäähalli keikkapaikkana oli nyt jo tuttu viimesyksyisen Tori Amos -keikan myös siellä nähtyäni, ja tälläkin kertaa oltiin kentällä, nyt tosin seisomapaikoilla. Saavuimme seuralaisteni kanssa hallille tuntia ennen ovien avaamista, ja lopulta olimme n. 8. - 10. rivissä aivan keskellä kenttää. Kohtalaisen hyvät paikat siis.

Poisonblack oli lämppärinä, sattumoisin olin nähnyt tämän bändin viimeksi samoilla festareilla kuin NW:nkin, eli Saunassa 2009. Poisonblack on aina ollut itselleni ihan mukavaa kuunneltavaa, sellaista pätevästi tehtyä melodista hard rockausta. Vanhana Sentenced-fanina pitää ainakin vähän diggailla, ja olihan Villeä hauska nähdä livenä pitkästä aikaa. :) Tuntuivat bändin tyypit olevan ihan tyytyväisiä lämmittelypestiinsä, kun pääsivät useille tuhansille soittamaan. Ihan hyvin rullaavan keikan soittivat, sitten olikin reilu puoli tuntia enää pääbändin aloitukseen.

Ennen keikkaa lavan eteen nostettiin valkoisista ja mustista harsonsuikaleista koottu esirippu. Lopulta valot sammuivat aiheuttaen hurjan kiljumisen ainakin eturiveissä. Valojen syttyessä uudestaan introna alkoi soida tietysti uuden levyn aloitus Taikatalvi ja harsoon heijastui sen takana keinutuolissa istuvan Marco Hietalan siluetti. Marco lauloi kappaleen keinutuolista ja hietti lopuksi tuolin lavan sivuun kappaleen vaihtuessa Storytimeen. Muukin bändi oli tämän biisin alkuun mennessä tullut paikoilleen, mutta esirippu pysyi ylhäällä pudoten vasta kappaleen ensimmäisen kertosäkeen jälkeen paljasten bändin ja taustalla olevan screenin, jolta esitettiin tunnelmaan sopivia kuvia ja videoita koko keikan ajan. Tästä sitten meininki saattoi kunnolla alkaa.

Avausbiisikaksikon jälkeen soitettiin aikaisemmin lopetusbiisinä jo vuodesta 2004 toiminut Wish I Had an Angel, joka toimi ihan piristävästi näin eri paikassa esitettynä. Dark Passion Playn sinkkuhitti, omasta mielestäni jo äärimmäisen kulutettu Amaranth seurasi tätä, ja siinähän se meni. Pakkohan heidän tietysti on tätäkin kappaletta edelleen soittaa.

Erittäin odotettu Scaretale uudelta levyltä tuli seuraavana, ja olihan se hieno. Sirkusaiheisten kuvien pyöriessä taustalla varsinkin Anette esiintyi aivan upeasti ja ilmeikkäästi, hänen vokaalisuorituksensa oli aivan yhtä hyvä tässä kuin levylläkin. Marcokin veti tietysti loistavasti osuutensa, hieno esitys kaikin puolin. The Siren-kappaletta Once-levyltä on kuultu livenä jo aika paljon myös Aneten kanssa, ihan kivahan se oli nytkin, mutta voisi tämänkin pikku hiljaa jo vaihtaa johonkin vähemmän kuultuun. Kovasti odotettu kappale oli myös Slow, Love, Slow -jazzballadi. Kappaleeseen saatiin loihdittua livenä hieno tunnelma, kun pyrojen jälkeensä jättämä savu leijaili lavalla ja Anette lauloi biisiä näyttävä sulkahattu päässään tuolilla istuen. Itselleni tämä oli keikan kohokohtia, harmitti vain se, ettei ainakaan meidän kohdallemme Empun kitarasoolo kuulunut kovinkaan hyvin, ja se että yleisö taputti tahtia biisin alussa, koska itse halusin ainakin kuulla herkän kappaleen ilman taustaläpsyttelyjä.

Kuten Imaginaerum-albumillakin, myös keikalla tätä seurasi irkkuhenkinen ja suoraviivaisen tarttuva I Want My Tears Back, joka odotusten mukaisesti toimi keikalla vielä paljon paremmin kuin levyltä, itsekin tuli huudettua mukana. Tässä biisissä Troy Donockley saapui yhtyeen kanssa lavalle bändin "kuudenneksi jäseneksi" soittamaan etnopuhaltimiaan, jotka tuovat kyllä hienoa lisää keikoille. Seuraavaksi soitettiinkin suuresti pitämäni The Crow, the Owl and the Dove, jonka livetoteutus ei ollut mielestäni aivan niin säväyttävä, kuin odotin sen olevan. Hienolta toki kuulosti pääasiassa, mutta jotenkin Aneten ja Marcon laulut eivät sointuneet yhteen tässä aivan niin kuin olisi pitänyt. Troyn lauluosuus kuulosti kyllä mahtavalta, samoin kuin Aneten yksin laulama kappaleen lopetus. Luonnollisesti tätä irkkuteemaa jatkettiin The Islanderilla, jonka alussa pyydettiin nostamaan kaikki puhelimet, kamerat ja sytkärit ilmaan, ja kyllähän näky varmasti oli lavalta komea. Itsekin katselin ympärilleni lehtereille, jotka näyttivät oikein tunnelmallisilta valopisteiden loistaessa. Kauniissa akustisessa kappaleessa yleisö lauloi hienosti mukana varsinkin kertosäkeessä, tähän ei kyllä onnistu kyllästymään.

Nemon soittaminen akustisena oli bändiltä kyllä loistava peliliike tämän kappaleen livesovituksen suhteen. Nyt tätä kaikkien mahdollisten radioiden voimasoittamaa kappaletta jaksoi kuunnella ihan uudella tavalla, ja versio oli kieltämättä oikein kaunis. Kysehän ei ole siitä, että Nemo olisi sävellykseltään ollenkaan huono, se nyt vain sattuu olemaan täydellinen pophitti, jolla se sitten tienasi massasuosionsa ja vanhojen true-fanien vihat niskoilleen. Last of the Wilds-instrumentaali soitettiin Lapin ruskaa taustallaan screenillä, eipä jaksanut enää hirveästi innostaa kun tämäkin on jo niin kuultu, voisi vaihtaa jo pois. Seuraavaksi mahtipontiset kuorot aloittivat Planet Hellin, jota ei ollut ennen uuden levyn kiertuetta soitettu Aneten kanssa livenä. Olin tästä vanhan suosikkikappaleen kuulemisesta kyllä aivan pähkinöinä, mätön alkaessa ponnari lähti omista hiuksista ensimmäistä kertaa keikan aikana ja tukanheilutusriehuminen alkoi. Anette veti todella mahtavasti naislauluosuudet, Marcon ollessa omissa pätkissään myös totutun mahtava.

Tällä keikalla kuultiin sitten Ghost River, jota ei kaikilla Suomen keikoilla soitettu. Kappale kuulosti livenä itselleni paljon paremmalta kuin levyllä ollen oikein toimiva runttaus. Tämän jälkeen ilmoille kajahti laulajien toimesta "All the same, take me away, we're dead to the world!" ja tässä vaiheessa taisin hieman seota ja huutaa puolihysteerisesti mukana :D Dead to the World tuli täytenä yllätyksenä itselleni, sillä en odottanut mitään Century Child -levyltä soitettavan, aivan mahtava fiilis oli kuulla tämäkin vanha suosikki. Varsinaisen setin loppuun oli kaivettu vuonna 2001 julkaistu Over the Hills and Far Away -coveri, jota oli nyt Gary Mooren kuoleman johdosta alettu esittää taas tällä kiertueella. Vaikka suhtauduin hyvin epäinnostuneesti tämän kuulemiseen, olihan Anette-versio mielenkiintoista kuulla, ja hän suoriutui tästäkin kappaleesta hienosti.

Encoreiden aluksi bändi versioi Finlandia-hymniä Troyn huilun kera varsin mahtipontiseksi paisutellen, tällä kertaa tämä ei tosin säväyttänyt aivan niin paljon kuin ensimmäisellä kerralla kuullessa. Sitten vuorossa oli ristiriitaisia tuntemuksia herättänyt Song of Myself, jonka liveversio tosin olikin erittäin hyvä ja toimiva, sillä kappale lopetettiin puoleen väliin ennen puheosuutta, jonka soittaminen livenä olisikin ollut äärimmäisen tylsää. Ilta loppui vauhikkaaseen Last Ride of the Day -biisiin, joka toimi uutena lopetuskappaleena mielestäni aivan loistavasti, tämä saa puolestani ottaa WIHAA:n entisen paikan oikein mielellään. Tuttu kiiltävä paperisilppusade ja uutena tehosteena vielä pieni ilotulitus viimeistelivät hienon keikkaillan. Yhtye oli hienoa nähdä iloisen ja tyytyväisen näköisenä loppukumarruksissa, he olivat selkeästi todella otettuja yleisön innostuneesta mukanaolosta.

Keikka oli audiovisuaalisena elämyksenä siis erittäin hyvä. Ainoat miinukset pitää antaa laulujen ja kitaroiden ajoittaisesta huonosta kuuluvuudesta lavan eteen, ilmeisesti hieman taaempana tätä ongelmaa ei esiintynyt. Toisaalta oli hyvä, että äänenvoimakkuus ei ollut liian suuri, kuten helposti käy, nyt kaikki soittimet erotti oikein hyvin. Bändin jäsenten lavahabitusta en jaksa enempää analysoida, sen voi tarkistaa halutessaan vaikkapa tästä. Pyrojen käyttö oli tuttuun tapaan runsasta, varsinkin Planet Hell oli yhtä tulimyrskyä lavalla ja yleisössäkin tuli todella lämmin, mikä tietysti sopi kappaleen teemaan. :D Settilistaankin olin varsin tyytyväinen, biisikattaus ja järjestys oli parempi kuin odotin. Seuraavaksi itselläni on vuorossa Nightwishilta taas festarikeikka, Ruisrockissa olisi tarkoitus heidät nähdä seuraavan kerran. Saa nähdä mitä uutta mahdollisesti on odotettavissa siellä.