keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Moonsorrow - Varjoina kuljemme kuolleiden maassa



Tämä on jo toinen Moonsorrow-teemainen postaus tässä kuussa, mutta nyt arvioidaan keikka-arviossa sivuttua uusinta levyä.

Maailmanlopun tunnelmia jo edellisellä V: Hävitetty –levyllään kuvannut Moonsorrow on nyt täysin siirtynyt post-apokalyptiseen maailmaan. Tätä vaikutusta tehostavat uusimmalla levyllä sekä soitto että vokalisointi ja lyriikat. Ville Sorvali kuulostaa karjuvan ulos kaikkien kadonneiden sielujen tuskaa. Levyn tyylilaji on mielenkiintoinen sekoitus black-, death-, folk- ja pakanametallia. Varsinaisten kappaleiden pituudet nousevat lähelle 15 minuuttia ja välisoittoina kuullaan jäljellejääneiden vaellusta tuhoutuneen maan päällä.

Kuuntelukokemus on hypnoottisesti mukaansatempaava, kun komeita riffejä ja melodioita toistetaan moneen kertaan. Vaikutus oli sama myös livenä kuultaessa. Yhtyeen faneille levy sisältää taattua materiaalia. Ainoa miinus on mielestäni päätöskappale, joka ei sisällä niin mieleenjääviä elementtejä kuin muut neljä kappaletta ja on täten hieman puuduttava lopetus.

tiistai 10. toukokuuta 2011

Eleanoora Rosenholm - Hyväile minua pimeä tähti



Porilaiskokoonpano on uudella levyllään siirtynyt entistä koukeroisempiin ja kierompiin tunnelmiin. Aiemmin yhtye teki elektropoppia, joka käsitteli pääasiassa kuolemaa, murhaajia ja muita synkähköjä teemoja. Välillä mukaan mahtui hauskoja ja pirteältä kuulostaviakin kappaleita mm. naispuolisesta ambulanssinkuljettajasta.

Musiikin peruselementit ovat tälläkin levyllä samat, mutta sävellykset ovat monipuolistuneet ja kappaleiden pituudet kasvaneet. Suoraviivaisia hittikappaleita ei enää ole, mutta esim. Valo kaasumeren hämärässä, Pimeä tähti ja Sata Ave Mariaa jäivät jonnekin mielen syövereihin pyörimään ensimmäisten kuuntelukertojen jälkeen. Synkkää on edelleen, loppupuolella Muistoja huvilalta –kappale tuo mukaan myös toiveikkuutta. Hieno levy, vaikka onkin aiempia vaikeammin lähestyttävä.

torstai 5. toukokuuta 2011

LIVE: Moonsorrow, Turun klubi, 29.5.

Vapun juhlinta aloitettiin tänä vuonna suuntaamalla isolla porukalla Turun klubille. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin Moonsorrown tässä kantapaikassani, kerran aiemmin olin yhtyeen nähnyt Tuskassa (2008?) joten keikkaa oli odotettu innolla. Saavuimme paikalle ensimmäisen lämppärin juuri lopettaessa, joten siitä ei mitään voi oikein sanoa.

Toinen lämppäreistä nähtiinkin sitten kokonaan. Kyseessä oli bändi nimeltä Draugnim, jonka musiikki oli tyylisuunnaltaan melko lähellä Moonsorrown pakanametallisia sävyjä. Bändin musiikkiin olisi ehkä ollut hyvä tutustua etukäteen, nyt siitä ei juuri saanut otetta, vaikka taitavalta soitto kuulostikin. Eniten keikasta jäi mieleen basistin hullun pitkä parta. Yhtyeen levymusisointia pitänee kuulostella myöhemmin, lupaavalta meininki kuitenkin vaikutti.

Moonsorrown aloittamista odotellessa totesin ihmisiä olevan varsin paljon, mikä nyt ei suuri ihme ollut, kun yhtyeen edellisestä vierailusta oli jo muutama vuosi ja omasta tuttavapiiristänikin varsin suuri määrä oli paikalla. Pitkältä tuntuneen intron jälkeen muusikot saapuivat lavalla aloittaen uuden Varjoina kuljemme kuolleiden maassa -levyn aloituskappaleella Tähdetön. Tästä jatkettiin levyn kakkoskappaleella Muinaiset. Kappaleet sisältävät upeita melodioita ja riffejä, jotka tempaisivat yleisön heti mukaansa ja toista kappaletta seuranneissa välispiikeissä yleisön mukanaoloa kiiteltiinkin. Varsinkin Muinaiset-kappaleessa itse sain keikan suurimmat kylmät väreet selkääni, musiikin luoma tunnelma oli hyvin intensiivinen.

Tämän jälkeen siirryttiin vanhempaan materiaaliin Kivenkantaja-levyn nimikkokappaleella. Folkimpi lähestymistapa kasvatti moshauksen määrää yleisössä entisestään. Seuraavana soitettiin ensimmäiseltä Suden uni -levyltä Ukkosenjumalan poika, joka sai yleisön innostumaan todella. Loppupuolen varsin blackmetallikseksi yltyvä soitto sai aikaan sivusilmällä katsoessani jonkinlaista moshpitin alkuakin. Yksi omista kohokohdistani keikalla oli Sankaritarina, joka päättää yhtyeen Voimasta ja kunniasta -levyn. Eeppinen teos kuulosti livenäkin hienolta, vaikka varsinkin puhtaiden laulujen kuulumattomuus ja hukkuminen soiton joukkoon häiritsi joissakin osissa. Myös Pimeä, Verisäkeet-levyltä keikkasuosikiksi noussut kappale oli toinen kohokohta. Puhtaiden laulujen jääminen taka-alalle häiritsi vähän tässäkin, mutta näissä kohdissa pystyi onneksi laulamaan myös itse mukana :)

Keikan päätös jäi itselleni harmillisen vaisuksi, koska viimeisenä soitettiin uuden levyn viimeinen kappale Kuolleiden maa. Tämä on mielestäni ollut heikoin neljästä varsinaisesta kappaleesta levyllä ja se tuntui livenäkin varsin puuduttavalta, jolloin keikkapäivänä vaivannut väsymys pääsi iskemään kunnolla ja keikan loppua alkoi lähinnä odotella. Tästä huolimatta muu keikka oli pääasiassa erittäin nautinnollista kuunneltavaa, ja monet kohdat säväyttivät kunnolla. Bändi sai ainakin itseni uppoutumaan tunnelmaan, joka on läsnä hyvin vahvasti uusimmalla levyllä ja se saatiin välitettyä täydellisesti myös keikalla. Hieno keikkakokemus yleisesti ottaen.