maanantai 25. helmikuuta 2013

Viikon biisit 8/2013

Pää Kii - Ees jotain positiivist

Pääsin vihdoin kuuntelemaan Pää Kiin viime vuonna julkaistun debyytin kokonaan ja onhan se aivan pirun kova levy. Melodista, rokkaavaa punkia anteeksipyytelemättömien sanoitusten kera. Varsinkin, koska viime viikolla oma fiilis oli pitkään vähän väsynyt ja ärtynyt, tämä levy toimi omanlaisenaan piristysruiskeena. Ees jotain positiivist on erään arvion mukaan kuten Hugleikur Dagssonin sarjakuvat, eli tietää ettei todellakaan saisi nauraa, mutta silti naurattaa. Itse repesin jostain syystä täysin ehkä siinä kaikkein kyseenalaisimmassa kohdassa. En kehtaa laittaa lyriikoista edes lainausta... :D





Evergrey - A Touch of Blessing

Olen yrittänyt jo joitakin vuosia tutustua Evergreyhin ja innostua, kun hehkutusta on ollut joka puolella. Bändin musiikki vaatii selvästi paneutumista, ja itselleni tämän tyylinen vähän progempi metalli ei ole viime aikoina ollut oikein se juttu. Nyt kuitenkin alkaa musiikki avautua ja kolahdella itsellenikin, tämä The Inner Circle -levyn avaava kappale on eeppisyydessään mahtava. Tom S. Englund on laulajana uskomattoman hyvä.

All the dreams I had
All my future wishes
Put aside for a greater journey
All the things I planned
Left my friends so coldly
Put aside for a higher purpose



Editors - The Back Room



Brittiläinen Editors ponkaisi ensimmäisen levynsä myötä vuonna 2005 suoraan vaihtoehtoisemman rockin kärkijoukkoon. Musiikkinsa melankolisen sävyn perusteella bändi luokiteltiin tietysti heti Interpolin ja kumppaneiden kanssa samaan lokeroon, ja sitä pidettiin osana post-punkin uutta tulemista 2000-luvun alussa. Editorsilla on näihin bändeihin toki yhtäläisyyksiä, mutta myös paljon sellaista, mistä se erottuu omanlaisekseen. Toistaiseksi uusin levy In This Light and on This Evening toi suuren muutoksen Editorsin tyyliin musiikin muuttuessa pääosin elektroniseksi ja syntetisaattoripainotteiseksi. Kuitenkin jo debyytillä bändillä oli paljon omaa ja tunnistettavaa mukana soundissaan.

The Back Room on musiikillisesti lyhyesti sanottuna suoraviivaista, melankolista rockia. Laulaja Tom Smithin matalassa äänessä on hieman yhtäläisyyttä Interpolin Paul Banksin kanssa, mutta Smithin äänessä on enemmän pehmeyttä. Tämä ehkä tekee Editorsin musiikista osaltaan hieman helpommin lähestyttävää. Heti The Back Roomin ensimmäisessä kappaleessa Lights tulevat esille bändin parhaat ominaisuudet: terävät kitarariffit, tummasävyinen tunnelma, hienot melodiat ja vahva laulaja. Tätä seuraavat hittikappaleet Munich ja Blood ovat tarttuvuudessaan paras osoitus yhtyeen sävellysten melodiatajusta. Sanoitukset ovat synkkämielisen toteavia:

People are fragile things, you should know by now
Be careful what you put them through

Melko vauhdikastempoisen alkupuoliskon lisäksi levyltä löytyy hienoa tunnelmointimateriaalia, kuten Fall, jossa kitaralla ja koskettimilla taiteillaan kauniita äänimaisemia synkän balladin edetessä. Loppupuolen helmiä puolestaan ovat kappaleena kasvava ja kertosäkeessä kunnolla potkiva Fingers in the Factories sekä kauniisti ja muuta levyä lempeämmällä lähestymistavalla toteutettu Open Your Arms. Levy päättyy melko surullisen tekstin myötä, mutta toiveikkain sävelin eroballadi Distanceen.

Honey, what got broke here
Won’t go back together again
So I’ll leave this while I can

Itse kuulun siihen joukkoon Editorsin kuuntelijoita, jotka löysivät bändin vasta sen edellisen Suomen vierailun jälkeen. Siksi Ruisrockiin suunnistaminen on pakollista tänä vuonna, koska Editors esiintyy siellä festareiden aloituspäivänä. Klubiolosuhteet sopisivat tietysti yhtyeelle paremmin, mutta eiköhän se festareillakin onnistu tavoittamaan biisiensä hienon tunnelman.

Tämänkin kirjoitin Musaston viikon levyksi.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Viikon biisit 7/2013

Nyt pääsi viivästymään muutamalla päivällä tämä, syynä on lähinnä arjen meneminen uusiksi hoitoon tulleiden kissojen vuoksi ja viikon alussa vaivannut yleinen väsymys. Tässä nämä kuitenkin ovat:

Stella - Kadun suurin talo

Viime viikon yksi suurimmista ja myös harmillisimmista musiikkiuutisista itselleni oli Stellan lopettaminen. Yhtyeen viimeiseksi jäänyt albumi Jokin on muuttumassa oli yksi vuoden 2011 suosikkilevyistäni. Siltä löytyy monia hienoja ja koskettavia kappaleita, joista Kadun suurin talo on kolahtanut omakohtaisesti ehkä eniten. Terävät, iskevät kitaramelodiat, aina yhtä hieno piano ja Marjan kaunis tulkinta yhdistyvät kappaleena todelliseksi helmeksi.

Aina palaan
Näihin aina palaan
Kuin lintu samaan pesään
Meren takaakin löydän



Ewert and the Two Dragons - Sailor Man

Eteläisen naapurimaan suosituimpien uusien rock-yhtyeiden joukkoon nopeasti noussut Ewert and the Two Dragons tekee parhaillaan kolmatta levyään. Yhtyeen kakkoslevy Good Man Down soi edelleen soittimessa säännöllisesti, joten uutta odotellessa nostetaan esille kerrassaan hieno kappale tältä levyltä. Sailor Man on haikean kaunis kappale, jollaisia olen viime aikoina jostain syystä kuunnellut mielelläni. Se ei herkkyydestään huolimatta ole kuitenkaan tippaakaan liian imelä. Se on osoitus bändin huimasta biisintekotaidosta, ja uusia tuotoksia odotetaan jo kovasti fanien keskuudessa.

Heart beating in a race
No storm would take us down
Inspired by the place
I'd never let you drown

I wouldn't wanna spend a day
Without this love



Tässä Youtubesta eräs liveversio kappaleesta, ja alapuolella Spotifysta alkuperäinen.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Viikon biisit 6/2013

M83 - Midnight City

Tämä riemastuttava kappale oli varmasti vuoden 2011 popitetuimpia indiepiireissä. Itse löysin sen tosin vasta viime vuoden puolella, olen aina hidas näissä... Perjantai-iltana päädyin pitkästä aikaa baarin tanssilattialle, kun tämä lähti vähän yllättäen soimaan, ja mukana oli kaveri, joka biisistä kovasti myös tykkäilee. Mikäs sen hauskempaa.

Waiting for a word
Looking at the milky skyline
The city is my church
It wraps me in its blinding twilight



Editors - Blood

Editors tulee Ruisrockiin! Yhtyeen Suomeen tuloa onkin odotettu. Itse olen heitä vasta toista vuotta kuunnellut. Editorsin musiikkityyli on kokenut melko suuren muutoksen toisen ja kolmennen levyn välillä, kun bändi siirtyi elektronisempaan ilmaisuun. Itse pidän kaikista näistä levyistä paljon, mutta tähän päätin valita The Back Room -levyltä loistavan esimerkin bändin melankolisesta rockista, suoraviivaisen Blood-kappaleen.

Blood runs through your veins
thats where our similarity ends
Blood runs through our veins





maanantai 4. helmikuuta 2013

Viikon biisit 5/2013

No niin, nyt se sitten tapahtui, tämän kirjoittaminen lipsahti vasta seuraavalle viikolle. Syytän vuorokausirytmin sekoittanutta laivaristeilyllä käyntiä, juuri alkanutta viikon mittaista lomaa, sekä sitä, että eilenkin piti lähteä vielä baariin. Kantapaikassa soikin sitten tämä kappale:


Villa Nah - Ways to Be

Hyväntuulistakaan syntikkapoppia ei maailmassa ole ikinä liikaa, vaikka itse ehkä useammin tulee kuunneltua sitä hieman synkempää. Kuitenkin tällaisia valloittavia ja melodisia biisejä kuuntelee aina mielellään. Tässä on sopivasti kasaria, mutta ei liian kornilla tavalla. Suomessa tehdään tämäntyylistä musiikkia aivan liian vähän, varsinkaan näin onnistuneesti.

So now that I’ve wasted
wasted all the fun that we could do
could never replace it
I only think of ways to be with you



Paradise Lost - Erased

Päätin, että nyt on aika antaa kunniaa Paradise Lostin yhdelle aliarvostetuimmista levyistä. Vuoden 2002 Symbol of Life -levyllään yhtye oli palaamassa vähitellen raskaampaan ilmaisuun. Mielestäni levyllä kevyempi poppipuoli ja elektronisuus lyövät pääasiassa hyvin kättä raskaampien kitaroiden kanssa. Erased on tarttuva hittikappale, joka luottaa kertosäkeessä duettometallin voimaan. Paradise Lostilla ei ikinä ole vakituista naislaulajaa ollut, mutta bändin kokeilut feminiinisempien laulujen käytössä on aina toteutettu toimivasti.

I don't know anyone (cherish my religion)
I don't know anyone (faith is only fiction)