tiistai 19. maaliskuuta 2013

Minä ja Ville Ahonen - Mia



On jo aika minunkin kirjoittaa tästä levystä. Jotenkin luo paineita, että levy on saanut loistavia arvioita ja sitä on kehuttu todella paljon. Yritän kuitenkin ilmaista mahdollisimman selkeästi sen, miten Mia on minua henkilökohtaisesti koskettanut.

Kuulin siis Minä ja Ville Ahosta ensimmäisen kerran vasta muutama viikko sitten. Ehkä aivan ensi kuulemalta bändi ei kolahtanut vielä, mutta toisella kertaa kyllä, ja täysillä. Kappale oli tämän levyn avaava Joulukuun kolmas. Hyräilyllä ja akustisen kitaran näppäilyillä alkava tunnelmaltaan synkeän musta biisi suorastaan pakottaa kuuntelemaan itseään ja keskittymään. Sanoitus myötäilee kappaleen synkkyyttä ja Ville Ahosen tapa tulkita sitä pääasiassa käheästi laulaen on äärimmäisen intensiivistä. Ennen kuin kuolen olikin aiemmin jo yhtenä Viikon biisinä. Levyn nimibiisissä pyydetään anellen ja voipuneesti Miaa olemaan vielä katoamatta. Pieni hauta on puolestaan pakahduttavan surullinen ja samalla kuitenkin kaunis. Vain pariminuuttinen kappale ilmentää hyvin yhtyeen kykyä luoda tunnetiloja erittäin voimakkaasti.

Kerro minulle rakkaani on mielestäni aivan nerokas biisinkirjoitustaidon näyte. Kappaletta siivittää eteenpäin häiritsevän tarttuva vihellysmelodia ja siihen on kirjoitettu todella piikikäs sanoitus. Välillä tahtia hidastetaan pianotaustaiseen kohtaan, joka eskaloituu hyvin voimalliseksi muistuttaen minua Antony & the Johnsonsin Hope There's Someone -kappaleen loppupuolesta. Tämän jälkeen palataan vielä kertaalleen vihellykseen ja tahtia antavaan bassoon viimeisen lauseen ollessa moneen kertaan toistettuna:

Haluan, että tukehdut hänen allensa

Edellisen kaltaisen mahtavan musiikillisen elämyksen jälkeen seuraava kappale ei ehkä saa helposti ansaitsemaansa arvoa. Syksy on kuitenkin myös oikein hyvä kappale. Se on toiveikkaampi kuin muu levy, myös sanoitukseltaan. Mene kotiin alkaa hyvin verkkaisesti. Se oli keikan aloitusbiisinä ainakin Turussa Dynamon keikalla vähän aikaa sitten ja toimi siinä tarkoituksessa hienosti. Pimeys tuli huoneeseen taas jättää mieleen ainakin mielenkiintoisen kuuloiset hyräilyt... Rohkeus on viimeisenä kappaleena hyvin lohdullinen ja herkästi tulkittu, soittimillakin kikkaillaan lopussa kuitenkin kappaletta palvelevasti ja kauniin kuuloisesti.

Minä ja Ville Ahonen on bändinä todella taitava, jokainen instrumentti tukee täydellisesti kokonaisuutta. Kun tunteita välitetään musiikin avulla näin onnistuneesti, en itse ainakaan voi muuta kuin nostaa kädet pystyyn ihailusta. Sanoitukset ovat kautta linjan loistavia tinkimättömyydessään, ne eivät kaihda mitään aiheita, mutta käsittelevät kaikkea tyylikkäästi. Ville Ahonen vokalistina ja tulkitsijana on jotain, mitä olen Suomen musiikkiskenessä pitkään kaivannut. Mia on itselleni ehdottomasti vuoden paras levy tähän mennessä. Toivottavasti pääsen kesän aikana näkemään vielä monia keikkoja tältä hienolta yhtyeeltä.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Viikon biisit 11/2013

Sans Parade - The Last Song is a Love Song

Tässä on jälleen hieno bändi Solina Recordsin julkaisemana. Tunnelmallista ja tunteikasta musiikkia tehdään, ja äänimaailmaa täydentävät monenlaiset eri soittimet. Tästä aiheutuu välillä mahtipontisuutta ja paatosta, mikä ei tässä yhteydessä ole huono asia, vaan voimistaa musiikin välittämää tunnetta onnistuneesti. Tässä kappaleessa on vieläpä todella kaunis melodia, joka alkaa rauhallisena kosketinkuviona ja nousee suorastaan massiiviseksi kertosäkeessä.

So waltz with me
Please stand between us and death
Waltz with me oh

Waltz with me
I’ve stopped dreaming, I’m not okay
So waltz with me oh





Strapping Young Lad - All Hail the New Flesh

No, yhtenä päivänä vitutti. Ahdisti muutenkin samaan aikaan. Tämän kuuntelu on hyvä tapa purkaa sitä. Teknisesti huippuluokkaa olevaa vihan sylkemistä ulos Devin Townsendin uskomattoman vokaalisuorituksen kera. Toimii aina.

Hey man, I'm going to fuck this shit up
No fear, no compromise, I want it all
I will never be afraid, and I'll die with what I believe




maanantai 11. maaliskuuta 2013

Viikon biisit 10/2013

Teemaksi tuli tällä kertaa näemmä Australia. Tämä tapahtui oikeasti sattumalta, tajusin sen vasta kun olin kirjoittamassa tunnisteita.

Nick Cave and the Bad Seeds - Push the Sky Away

Nick Cave & the Bad Seedsin uusi levy on tyyliltään aika lähellä The Boatman's Callia, joka on ehdoton suosikkilevyni Cavelta. Miellyn siis suuresti, ja kuuntelen lisää, paljon. Eipä tämä sen suuremmin esittelyä tarvitse. Tässä levyn päättävä nimibiisi.

And some people
Say it's just rock'n roll
Oh, but it gets you
Right down to your soul





Sia - Breathe Me

Tämä on listalla nyt siitä syystä, että puolisoni on katsonut viime viikolla monta jaksoa tv-sarjaa, jossa soi tämä biisi romanttisissa kohtauksissa useaan otteeseen. Siitä sitten bongasin taas tämän tutun kuuloisen kappaleen, että mikäs tämä olikaan. Tajusin myös, että tämähän on ollut myös Mullan alla (Six feet under) -sarjan loppukohtauksessa. Onhan tämä herkkä ja jotenkin sensuelli kappale, joka sopii draamasarjojen kohtauksiin olematta kuitenkaan kliseinen tai siirappinen. Taas näitä piano + naislaulu -yhdistelmiä, mutta minkäs sille voi, kun ne hyvin toteutettuna ovat vaan mun juttu.

Be my friend
Hold me, wrap me up
Unfold me
I am small and needy
Warm me up
And breathe me




Bat For Lashes - The Haunted Man



Itseltäni kesti taas jostakin hämärästä syystä varsin kauan päästä sisälle Bat For Lashesin maailmaan. Kun pääsin, paluuta ei sitten ole ollutkaan. Artisti onkin ollut viime kuukausina yksi eniten kuuntelemistani.

Viimevuotinen The Haunted Man -levy käynnistyy hitaalla temmolla ja varsinkin kertosäkeissä jotenkin raskaasti etenevällä Lilies-kappaleella. Välillä biisissä rauhoitutaan entisestään suvantokohtiin, jossa Natasha Khanin kuulohermoja hivelevän upea lauluääni nousee ansaitsemallaan tavalla pääosaan. All Your Gold on hieman ripeätempoisempi, ja samalla koukukkaampi. Herkkua hienojen ja omaperäisten popmelodioiden ystäville tarjoava kappale on yksiselitteisesti loistava. Myös vaanivan kuuloinen, synkeämpi Horses of the Sun sekä jännittävät taustamelodiat sisältävä Oh Yeah ovat oikein hyviä.

Laura julkaistiin singlenä ennen albumin julkaisua. Huikean kaunis balladi herkistää kuunnellessa edelleen. Khan on saanut ladattua melko perinteisen pianoa, laulua ja hieman jousia sekä puhallinta sisältävän kappaleen melodioihin ja sanoituksiin valtavasti tunnetta.

You say that you're stuck in a pale blue dream
And your tears feel hot on my bed sheets
Drape your arms around me and softly say
Can we dance upon the tables again?

Levyn loppupuolen kappaleet ovatkin sitten olleet hieman vaikeammin avautuvia kokeilevuudessaan ja ehkä vähemmässä tarttuvuudessaan. Huonommiksi ne eivät kuitenkaan jää. Winter Fields on mahtipontinen varsinkin jousisovitustensa ansiosta. The Haunted Manin erikoisuus on yllättäen ilmestyvä mieskuorokohta. Marilyn on rauhallista elektronista poppia, koneiden ja koskettimien kanssa on tehty mukavia kokeiluja. Samalla linjalla levy jatkuu myös seuraavat kappaleet, kunnes päättyy lopun seesteiseen Deep Sea Diveriin hienon tunnelmallisesti.

Bat For Lashes tekee omalla tavallaan musiikkia, jonka vertailukohdat on helppo osoittaa jonnekin Kate Bushin ja Björkin välimaastoon. Kuitenkaan esikuvia ei millään lailla kopioida, vaan oma tyyli kuuluu selkeästi. The Haunted Man on näin jälkeenpäin arvioituna ehdottomasti yksi viime vuoden parhaista levyistä.



maanantai 4. maaliskuuta 2013

Viikon biisit 9/2013

Minä ja Ville Ahonen - Ennen kuin kuolen

Ajoittain tapahtuu näitä täydellisiä rakastumisia joihinkin itselle uusiin bändeihin. Minä ja Ville Ahonen on uusin bändirakkauteni, siinä määrin että kuulin yhtyeen musiikkia ensimmäistä kertaa muutama päivä sitten, ja tänään kävin jo levykaupasta hakemassa heidän uuden levynsä Mian. Ennen tätä viimeisimmästä levyostoksestani oli jo jonkin aikaa. Omasta mielestäni tässä on vihdoinkin jonkinlainen suomalainen vastine suuresti pitämälleni Antony & the Johnsonsille, tämä mielikuva tosin tulee lähinnä Ville Ahosen ajoittain falsettiin nousevasta laulutyylistä ja sanoitusten synkistä aiheista. Musiikillisesti Minä ja Ville Ahonen on kuitenkin Suomen oloissa hyvin omaperäistä, ehkä indie folkiksi helpoiten kuvailtavaa musiikkia. Levyarvostelua Miasta on varmasti tulossa tähän blogiin myöhemmin. Nyt esittelyssä on uuden levyn singlebiisi Ennen kuin kuolen, jonka tanssia sisältävä videokin on omanlaisensa taideteos.





Lullacry - Don't Touch the Flame

Tämä biisivalinta taas on nostalgisempi, jo vuosia kuunneltu. Don't Touch the Flame soi julkaisunsa aikaan paljon radiossa, varmaan enemmän kuin mikään muu Lullacryn biisi. Onhan se niistä ehkä hitikkäin, mutta ei liian kosiskeleva, vaan ihan rehellinen melodinen rokkibiisi erittäin tarttuvilla popkoukuilla. Tanjan ääni sopii bändin soittoon täydellisesti. Harmi, ettei bändi viimevuotisella paluulevyllään onnistunut säveltämään ihan näin tehokkaan iskeviä kappaleita.

But please don't...
Touch the flame that burns inside
It will keep you safe and alive
This empty memory lane
Is filled with the touch of a flame