sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Eva & Manu - Eva & Manu


Kirjoitusinspiraatio iski, kun pääsin todistamaan tämän duon eilen livenä Turun Eurocultured-tapahtumassa. Rennon fiiliksen tuova musiikki sopi täydellisesti aurinkoisen syyspäivän tunnelmaan jokirannassa. Tutustuin Evan ja Manun musiikkiin ensimmäistä kertaa niinkin epätodennäköisessä yhteydessä kuin tv-mainosmusiikkina, kun heidän kappaleensa Feet in the Water oli AVA-televisiokanavan mainoksessa. Kappale kiinnitti huomioni heti ensimmäisestä kerrasta, ja oli pakko katsoa, että mikä oli esittäjä, etsiä kappaleen video youtubesta ja ottaa muutenkin selvää artisteista. Selvisi, että duon jäsenet ovat suomalais-ranskalainen pariskunta Eva Louhivuori ja Emmanuel Laudic, ja he olivat tulleet tutuiksi blogimaailmassa reissaamalla ympäri Eurooppaa ja tekemällä biisejä matkansa aikana. Biiseistä kuvaamansa videot he sitten laittoivat viikoittain blogiinsa.

17.8. he sitten julkaisivat ensimmäisen levynsä. Levyn avauskappaleena on tietysti Feet in the Water, joka on saanut käsittääkseni varsin paljon radiosoittoakin viime aikoina. Kappale on kerrasta tarttuva, kuulas ja kauniin melodinen. Huomaa heti, miten kahden hyvän laulajan äänet sopivat todella yhteen ja täydentävät toisiaan.

If Only alkaa puolestaan pianomelodialla ja jatkuu verkkaisella temmolla. Hyvän linjan voi todeta jatkuvan. All I Can See oli valittu seuraavaksi videobiisiksi, ja tässä kuullaan jo hieman sähköistäkin kitaraa. Muuten levyn musiikki painottuu pääasiassa akustisen kitaran ja koskettimien soittoon, ajoittain heitä säestävät basisti, rumpali ja sähkökitaristi. Kaikki kappaleet toimivat kuitenkin varmasti myös akustisena duettona esitettyinä, itse näkemälläni keikalla heillä oli rumpali mukana muutamassa kappaleessa.

Kappaleiden sanoitukset liittyvät rakastumiseen, matkalla olemiseen ja muuhunkin pohdiskeluun. Hold on tuo mukaan soitantoon hienon kuuloisia puhaltimia ja nousee upeaksi esitykseksi hyvän sävellyksenkin ansiosta. Myös Raise Your Head on todella kaunis kappale, alkaen pianomelodioista ja Evan herkästi tulkitsemista säkeistöistä, huipentuen kertosäkeessä. Mainittava on myös The Black Keys -coveri Lonely Boy, joka on muuta materiaalia rujompi esitys, mutta ei liikaa, siitä saadaan tehtyä sopivan omankuuloinen.

Eva ja Manu ovat saaneet tehtyä hyvän debyyttialbumin, toivottavasti jatkoa on luvassa. Itse toivoisin ilmaisuun ja kappaleiden välille lisää monipuolisuutta, koska uskoisin heidän osaamisensa ja tyylissään pysymisen kestävän vielä lisää kokeiluja ja rohkeampia musiikillisia ratkaisuja. Live-esiintyminen heillä on jo todistetusti oikein hyvällä tasolla.

maanantai 3. syyskuuta 2012

Anna Eriksson - Mana



Tämän vuoden keväänä Anna Eriksson pääsi yllättämään ja kunnolla. Jos mulla olisi sydän -singlekappaleen ensimmäistä kertaa kuultuani totesin vain, että onpas nyt synkkää. Olin silti vähän skeptinen, vaikka tiesinkin artistin muuttaneen viime vuosina tyyliään jatkuvasti popin suuntaan. Ajattelin, että muu levy saattaa sittenkin olla vanhan tyylistä, iskelmällisempää. Lopulta kuitenkin musiikkimedioista alkoi tulla positiivisia arvioita ja levyä kuvailtiin niissä hyvin mielenkiintoiseksi. Pakkohan Mana oli itsekin hankkia kuunneltavaksi.

Ensimmäinen kappale Sanokoot mitä vaan pysäyttää kuulijan heti alkuun tunkemalla suoraan iholle. Eriksson laulaa ensimmäiset säkeet ilman säestystä, ja sanat tuntuvat tulevan todella tunteella. Tämä piirre onkin leimaavaa koko loppulevylle: tulkinta tulee todella sydämestä, nyt kun kaikki kappaleetkin ovat itse tehtyjä, sekä sävellyksien että sanojen puolesta. Tyylillisesti on siirrytty todella tummasävyisen popin puolelle musiikkitaustan koostuessa pääasiassa pianon, jousien ja koneiden käytöstä. Sävellyskin on heti ensimmäisessä kappaleessa loistava.

Laulutyyli palvelee musiikkia nyt täydellisesti: enää ei onneksi ns. huutolauleta ylidramaattisia melodioita, sillä se ei omiin korviini ikinä kuulosta hirveän hyvältä, vaikka artistilta ääntä löytyisikin. Nyt Erikssonin laulu hivelee korvia, mutta revittelyäkään ei puutu, Rakkauden ateisti menee jo todella rokkaavaksi esitykseksi. Levyn musiikkityyli on yhtenäinen, mutta kappaleet eroavat toisistaan sopivasti, esim. Orjantappuran ruusut pohjautuu jousisoittimiin ja Jos mulla olisi sydän pääasiassa koneisiin. Yhtään edes keskinkertaiseksi jäävää kappaletta ei levyn yhdeksän teoksen joukosta löydy. Huippuhetket ja omat suosikit löytyvät Manalta kuitenkin helposti, itselleni ne ovat tällä hetkellä Sanokoot mitä vaan, hyvin kaunis Tikaritaivas ja loppupuolen intensiiviset Paha mies ja Maailma palelee.

Anna Eriksson on siirtynyt tämän levyn myötä kotimaisten laulaja-lauluntekijöiden parhaimmistoa kohti vauhdilla. Yli 15 vuotta kokemusta suomalaisella musiikkikentällä kuuluu esiintymisessä suurena taitona, varmuutena ja uskalluksena. 10 vuotta sitten Eriksson tuskastui iskelmälaulajana ja viihdyttäjänä olemiseen, hän halusi tehdä jotakin haastavampaa ja saada ihmiset itkemään, koska viihdyttäjiä on jo tarpeeksi. Nyt hänellä on musiikkinsa tekemisessä taitoa, rohkeutta ja näkemystä koskettaa kuulijoitaan aivan uudella tavalla. Toivon ja uskonkin, että tätä tyyliään kehittäessään ja säilyttäessään musiikissa samanlaisen tekemisen palon, saamme kuulla häneltä vielä monia uusia vähintään tämäntasoisia albumeja.

Tämä arvio on julkaistu myös Musaston viikon levynä.