keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Viikon biisit 36-38/2013

PMMP - Rakkaalleni II

PMMP julkaisi kappaleistaan uudelleensovitettuja versioita. Ehdin kuunnella levyn vasta kerran ja se vaatii vielä aikansa alkuperäisten versioiden ollessa kaikkien itselleni niin rakkaita. Pidin tästä versiosta ensikuulemalla eniten, se oli sopivasti erilainen ja toimi sellaisenakin. Alla videolla alkuperäisversio, Spotifyssa uusi sovitus.

Suljen monta ikkunaa
aukinaista, kutsuvaa
Viikkoja vai vuosia
Kerro, niin jaksan sulkea
Sulle annan kaiken kaiken
maallisen ja maanalaisen





Arcade Fire - Reflektor

Täysin uutta materiaalia on puolestaan tulossa kanadalaiselta Arcade Firelta. Indie rockin suurimpiin nimiin kuuluva yhtye yllätti uudella singlellään faninsa, myös itseni. Alkuun varsin tasaiselta tamppaamiselta tuntuva kappale paljastaa kuuntelukertojen myötä uusia sävyjä, pitkään pituuteenkin alkaa lopulta tottua. Eihän tämä mikään Rebellion, No Cars Go tai The Suburbs ole iskevyydeltään, mutta selvästi nyt tehdään irtiottoa vanhasta.

The signals we send
Are deflected again
We're still connected
But are we even friends?





Paradise Lost - Nothing Sacred

Työmatkakävellessäni eräänä hankalana aamuna tämä kappale antoi kuulokkeista soidessaan voimaa, vaikka onkin melko synkkä. Paradise Lost eksyi Host-levyllään metallisista meiningeistä varsin kauas päätyen tummasävyisen elektronisen popin poluille. Hienoja kappaleita tuollakin levyllä on ja sitä on mielestäni turhaan väheksytty. Spotifystakaan levyä ei löydy, tämä tosin voi tietysti johtua myös levy-yhtiöteknisistä syistä.

My life is not too whole
It's understanding why
I take when I owe
I can't explain



Eternal Tears Of Sorrow - Autumn's Grief

Syksyn tullen soittimeen päätyy kauniin synkeää metallimusiikkia kuin luonnostaan. Kotimaan melodeath-ylpeys EToS on aina yhdistänyt hienosti äärimmäisen kauniita melodioita säröisiin kitaroihin ja örinälauluun. Tämä kappale on heidän parhaitaan ja sopii tietysti pimenevään syksyyn.

The dance of two free souls...
No more masquerades of mortals
Just you and me as nightly guests
at the dance hall of our last Autumn



torstai 5. syyskuuta 2013

Viikon biisit 33-35/2013

Tristania - My Lost Lenore

Norjalainen Tristania oli suosikkibändini joskus lukioaikoina, ja tuleehan heidän ensimmäisiä levyjään edelleen kuunneltua. Hienoa sinfonista goottimetallia kauniiden melodioiden ja taitavien laulusuoritusten kera. Tämä upea kappale on heidän ensimmäiseltä levyltään Widow's Weeds, joka julkaistiin 1998. Nykyään yhtyeellä on eri naislaulaja ja meininki on jonkinlaista tunnelmametallia, joka ei itseeni iske enää juurikaan.

Winternight
Conceal thy precious angellore
I secrete my soul
Under thy wings of sorrow
Dark I embrace thy eyes
Wander lost on life's narrow path
I reveal my heart
To this beauty dressed in dark





Anna Ternheim - No, I Don't Remember

Tästä ruotsalaisesta laulaja-lauluntekijästä olen kirjoittanut ennenkin, postauksessa jossa käsiteltiin sydänsuruihin sopivaa musiikkia. Anna Ternheimin musiikki on kyllä synkähkön sävyistä, mutta kertoo muistakin asioista. No, I Don't Remember kolahti minulle kunnolla, kun näin sitä käytettävän tv-sarjan kohtauksessa, johon se sopi täydellisesti.

I was on a down slide, wasting my days
When I met you I came to such a lovely place
We laughed and cried our way through
The days and nights, the weeks and months
And all the seasons, ups and downs





Emilíana Torrini - Nothing Brings Me Down

Tämä kappale taas vie minut aina mielessäni aikaan, kun vielä opiskelin ja asuin yo-kylässä ja join paljon viiniä. Rentouttava kuuntelukokemus, kuten koko Torrinin Fisherman's Woman -levy on.

Home alone and happy
Nothing brings me down
Full of wine, unsteady
Nothing brings me down





Dark Tranquillity - Misery's Crown

Lopuksi vielä metallimusiikkiakin Ruotsista. Dark Tranquillity on länsinaapurin melodisista death metal -yhtyeistä mielestäni se kaikkein hienoin. He ovat tehneet musiikkinsa aina tyylikkäästi, vaikkakin tyyli on hieman vaihdellut eri levyjen välillä. Misery's Crown on taatun melodinen ja iskevä kappale, joka esittelee DT:n parhaimmillaan.

All has now been broken
On streets I dare not walk
Freedom is an illusion
I build my fences high