lauantai 19. kesäkuuta 2010

Indica - A Way Away



Tässä vaihteeksi arvio ihan tuoreesta levystä. Aiemmin suomenkielistä pop/rock-musiikkia tehnyt Indica solmi sopimuksen Nuclear Blastin kanssa ja teki englanninkielisen levyn. Yksikään kappaleista ei kuitenkaan ole uusi, vaan kaikki ovat aiemmilta levyiltä tuttuja, englanniksi käännettyjä ja uudelleen sovitettuja versioita. Tuomas Holopainen on jälleen ollut mukana tuottamis- ja sovitustyössä.

Sen huomaa ensimmäiseltä kappaleelta Islands of Light välittömästi. Alkuperäisversio Vuorien taa sisälsi jo hieman Nightwish-viboja, ja tässä versiossa taustalla kuuluvat orkestraatiot voisivat olla jo kyseisen yhtyeen Dark Passion Play -levyltä. Mahtipontisuutta on omaan makuuni hieman liikaa. Yleisesti ottaen tällä levyllä balladit ovat onnistuneet parhaiten. Children of Frost (Hiljainen maa) kuulostaa ihan luontevalta englanniksikin ja onnistuu saavuttamaan alkuperäiskappaleen kohtalokkuutta. Lilja's Lament (Rannalla) yllättää sillä, että Jonsu kuulostaa ajoittain aivan nuorelta Kate Bushilta. Toisaalta tämän ei pitäisi yllättää, Indicahan on coveroinut keikoillaan Wuthering Heightsia. In Passing (Valoissa) nousee jopa alkuperäisversiota paremmaksi, pianot kuulostavat kauniilta ja sanoitus on onnistunut erityisen hyvin.

Nopeammista kappaleista positiivisen yllätyksen tarjosi Scissor, Paper, Rock nousten myös alkuperäistä (Ikuinen virta) toimivammaksi. Kappale kuulostaa kypsemmältä, mikä on tietysti luonnollista kuuden vuoden jälkeen. As if (Elä) toimii myös hyvin, se on säilyttänyt kappaleen terävyyden ja iskevyyden hienosti. Straight and Arrow onnistui aluksi järkyttämään, sillä Pahinta tänään on ehdottomia suosikkikappaleitani yhtyeeltä, mutta tämä versio kuulosti aluksi hyvin kömpelöltä. Englanninkielinen sanoitus ei tuntunut sopivat kappaleen melodioihin ollenkaan. Nyt tämäkin on alkanut kuitenkin kuulostaa paremmalta. Toinen negatiivinen toteamus oli Nursery Crimes (Noita), sillä sen kertosäe oli muutettu lähes tunnistamattomaksi. Rakastan alkuperäistä yli kaiken, joten tätä en oikein sulattanut. A Way Awayta ei myöskään meinannut aluksi tunnistaa Nukkuu kedolla -kappaleeksi, mutta tämä ei ole ollenkaan huono versio luodessaan aivan omanlaistaan hienoa tunnelmaa.

Erityismaininta on annettava Eerie Eden -kappaleelle, joka lopettaa levyn hyvin onnistuneesti. Vettä vasten on upea tunnelmointikappale alun perinkin, ja tämän version loppuosa menee jo lähes sinfoniseksi. Viulu soi upean kuuloisesti kaunista melodiaa. Ehdottoman onnistunut sovitus.

Vaikutelma tästä levystä on kokonaisuutena ollut hyvin ristiriitainen. Aluksi koko idea tuntui huonolta, mutta luettuani lehtiartikkelin siitä, miten paljon bändi oli tähän projektiin panostanut, päätin antaa sille mahdollisuuden. Jotkut kappaleet ovat onnistuneet yllättävän hyvin uusina versioina, toiset taas huonommin. Joissakin uusi sovitus tekee oikeutta kappaleelle, joissakin on menty metsään eikä lopputulos kuulosta luontevalta. Jos numeroarvion antaisin levystä, niin se olisi varmaankin 7/10 asteikolla yhdestä kymmeneen. Jos on Indica-fani, tälle levylle kannattaa antaa mahdollisuus, negatiivisesta alkuvaikutelmasta huolimatta moni kappale toimii oikeasti hyvin.