Vapun juhlinta aloitettiin tänä vuonna suuntaamalla isolla porukalla Turun klubille. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin Moonsorrown tässä kantapaikassani, kerran aiemmin olin yhtyeen nähnyt Tuskassa (2008?) joten keikkaa oli odotettu innolla. Saavuimme paikalle ensimmäisen lämppärin juuri lopettaessa, joten siitä ei mitään voi oikein sanoa.
Toinen lämppäreistä nähtiinkin sitten kokonaan. Kyseessä oli bändi nimeltä Draugnim, jonka musiikki oli tyylisuunnaltaan melko lähellä Moonsorrown pakanametallisia sävyjä. Bändin musiikkiin olisi ehkä ollut hyvä tutustua etukäteen, nyt siitä ei juuri saanut otetta, vaikka taitavalta soitto kuulostikin. Eniten keikasta jäi mieleen basistin hullun pitkä parta. Yhtyeen levymusisointia pitänee kuulostella myöhemmin, lupaavalta meininki kuitenkin vaikutti.
Moonsorrown aloittamista odotellessa totesin ihmisiä olevan varsin paljon, mikä nyt ei suuri ihme ollut, kun yhtyeen edellisestä vierailusta oli jo muutama vuosi ja omasta tuttavapiiristänikin varsin suuri määrä oli paikalla. Pitkältä tuntuneen intron jälkeen muusikot saapuivat lavalla aloittaen uuden Varjoina kuljemme kuolleiden maassa -levyn aloituskappaleella Tähdetön. Tästä jatkettiin levyn kakkoskappaleella Muinaiset. Kappaleet sisältävät upeita melodioita ja riffejä, jotka tempaisivat yleisön heti mukaansa ja toista kappaletta seuranneissa välispiikeissä yleisön mukanaoloa kiiteltiinkin. Varsinkin Muinaiset-kappaleessa itse sain keikan suurimmat kylmät väreet selkääni, musiikin luoma tunnelma oli hyvin intensiivinen.
Tämän jälkeen siirryttiin vanhempaan materiaaliin Kivenkantaja-levyn nimikkokappaleella. Folkimpi lähestymistapa kasvatti moshauksen määrää yleisössä entisestään. Seuraavana soitettiin ensimmäiseltä Suden uni -levyltä Ukkosenjumalan poika, joka sai yleisön innostumaan todella. Loppupuolen varsin blackmetallikseksi yltyvä soitto sai aikaan sivusilmällä katsoessani jonkinlaista moshpitin alkuakin. Yksi omista kohokohdistani keikalla oli Sankaritarina, joka päättää yhtyeen Voimasta ja kunniasta -levyn. Eeppinen teos kuulosti livenäkin hienolta, vaikka varsinkin puhtaiden laulujen kuulumattomuus ja hukkuminen soiton joukkoon häiritsi joissakin osissa. Myös Pimeä, Verisäkeet-levyltä keikkasuosikiksi noussut kappale oli toinen kohokohta. Puhtaiden laulujen jääminen taka-alalle häiritsi vähän tässäkin, mutta näissä kohdissa pystyi onneksi laulamaan myös itse mukana :)
Keikan päätös jäi itselleni harmillisen vaisuksi, koska viimeisenä soitettiin uuden levyn viimeinen kappale Kuolleiden maa. Tämä on mielestäni ollut heikoin neljästä varsinaisesta kappaleesta levyllä ja se tuntui livenäkin varsin puuduttavalta, jolloin keikkapäivänä vaivannut väsymys pääsi iskemään kunnolla ja keikan loppua alkoi lähinnä odotella. Tästä huolimatta muu keikka oli pääasiassa erittäin nautinnollista kuunneltavaa, ja monet kohdat säväyttivät kunnolla. Bändi sai ainakin itseni uppoutumaan tunnelmaan, joka on läsnä hyvin vahvasti uusimmalla levyllä ja se saatiin välitettyä täydellisesti myös keikalla. Hieno keikkakokemus yleisesti ottaen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti