tiistai 22. lokakuuta 2013

Viikon biisit 41-42/2013

John Grant - Marz

Ostimme Berliinin matkaltamme DVD:nä elokuvan Weekend, joka oli varsin herkkä ja kaunis filmi. Sen lopputekstien aikana soinut kappale havahdutti lähes heti alettuaan soida: kuka on esittäjä ja mikä kappale tämä olikaan? Esittäjän nimen nähtyäni totesin, että olin kyllä kuullut artistista ennenkin. Meni kuitenkin jonkin aikaa, ennen kuin etsin John Grantin musiikkia kuultavakseni lisää. Lainasin levyn Queen of Denmark kirjastosta ja totesin sillä olevan monia loistavia kappaleita. Marz on kuitenkin kauneudessaan erityinen. Grantin lisäksi levyllä soittaa muusikoita mm. folk rock -yhtye Midlakesta.

I wanna go to Marz
Where green rivers flow
And your sweet sixteen is waiting for you after the show





The xx - Crystalised

Tässä on taas yksi näistä hehkutetuista indie-bändeistä, joista on puhuttu niin paljon että kuullessaan odottaa vähän liikaa. Varsinkin, kun The xx:n musiikki ei ole ihan ensimmäisellä kerralla aukeavaa, ainakaan itselleni se ei ollut. Lopulta olen kuitenkin päässyt osalliseksi myös heidän hienoudestaan. Mies- ja naislauluin duetoidut kappaleet, jotka on sovitettu mielenkiintoisesti, tarjoavat pieniä, vaivihkaisia koukkuja. Tunnelma on jotenkin jännittävällä tavalla hienostunut. Olen perehtynyt bändiltä vasta debyyttilevyyn, joka on kokonaisuutena todella hieno. Crystalised on biisinä kerrassaan vangitseva, hyvällä tavalla.

Things have gotten closer to the sun
And I've done things in small doses
So don't think that I'm pushing you away
When you're the one that I've kept closest



1 kommentti:

  1. Moi, tulin vaan sanomaan, että XX:n eka levy oli mulle sillon muutama vuosi sitten tajunnanräjäyttävä kokemus (niinkuin oli myös niiden Flow-keikka joskus ööh... 2010?). Kakkoslevyä olen kuunnellut ahkerasti, mut se ei vaan kolahda samalla tavalla (paitsi ehkä Angels). Mutta debyytti on siis edelleen ahkerassa soitossa. Oon myös tykännyt niiden tuottajan Jamie XX:n muista jutuista, tämä http://www.youtube.com/watch?v=BFeTNqfNthU on ihan kertakaikkisen mahtava chillailubiisi. Tosin, mä ilahdunkin aina lähes kohtuuttoman paljon kun steel drumsseja käytetään jossain ei-karibialaisessa musiikissa, mahtava soitin on se.

    VastaaPoista