keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Regina - Puutarhatrilogia



Regina on siitä mielenkiintoinen yhtye, että heidän tyylinsä on jonkin verran erilainen jokaisella kolmella levyllä. Pääasia, eli kauniin ja sympaattisen kuuloisen popmusiikin tekeminen on kuitenkin pysynyt samana. Katso maisemaa -debyytillä musiikillisesti kyse oli perus-elektropopista. Oi miten suuria voimia! puolestaan laajensi ilmaisua monipuolisemmaksi ja tunnelmoivammaksi.

Viime vuonna ilmestyneellä Puutarhatrilogialla piano on siirtynyt entistä hallitsevampaan osaan. Varsinkin levyn videobiisejä, Tapaa minut aamulla ja Saanko jäädä yöksi, tämä elävöittää. Nämä kaksi kappaletta lukeutuvatkin helposti levyn parhaimmistoon. Synkempiä sävyjäkin löytyy, ja näissä kohdissa Regina muistuttaa ajoittain Eleanoora Rosenholmia. Ei kuitenkaan liikaa, tunnistettavuudesta pitää huolen Iisa Pykärin laulu, joka on parantunut jatkuvasti. Pehmeä ääni on tälläkin levyllä hyvin viehättävän kuuloinen, voin kuvitella ettei se omalaatuisuudessaan kaikkien korvaa kuitenkaan miellytä. Sain levyt, joita et halua kuunnella -kappale toimii osoituksena rauhallisemmasta ja tummasävyisestä puolesta.

Suomalaisen indie popin kentässä Regina on omassa tyylissään huippuluokkaa, enkä ihmettele, että yhtye on noteerattu ulkomaillakin. Biisinkirjoitus on loistavaa joka levyllä, ja tyylillisesti bändi on menossa koko ajan mielenkiintoisempaan suuntaan. Puutarhatrilogia on levy, johon kannattaa tutustua ensimmäisenä, mikäli perus elektro/synth pop ei ole aiemmin juuri miellyttänyt. Itselleni Oi miten suuria voimia! iskee biisimateriaalinsa puolesta ehkä vielä tätä levyä enemmänkin, Paras aika vuodesta ja Tässä vaiheessa kaikki on jo niin vakavaa ovat tuolta levyltä aivan ylittämättömät kappaleet. Eivät tämänkään levyn parhaat vedot kuitenkaan kauaksi jää.

2 kommenttia:

  1. Tää on mun suosikki Reginan tuotannosta, joskin muiltakin levyiltä löytyy huisin hienoja kappaleita. Itselleni levyn parhaimmistoa ovat heti alkuun tunnelman nostava Vapaus ja hiukan erikoinen Tango merellä. Vaikka pidän kyllä levyn jokaisesta raidasta ihan älyttömästi.

    Erikoismaininnan koko tuotannosta saa mullakin Tässä vaiheessa kaikki on jo niin vakavaa, joka sai mut joskus tykästymään tähän ryhmään ja edelleen saa sydämen kuplimaan ihan erityisellä tavalla.

    VastaaPoista
  2. Juu, noi sun mainitsemat kappaleet on varmaan sellaisia, jotka aukeaa sit myöhemmässä vaiheessa. Myönnän, et oon vasta muutaman kerran kerenny koko levyn läpi pyöräyttää.

    Meillä on siis sama suosikkikappale bändiltä kuitenkin, tuossa on kyllä jotain hypnoottisen hienoa, joka kolahtaa tajuntaan kunnolla.

    VastaaPoista