maanantai 15. heinäkuuta 2013

Viikon biisit 26-28/2013

Editors - Papillon

Nyt on bändi nähty livenä, oli hieno keikka. Varsinkin tämä kappale oli jotakin todellisen päräyttävää. Levylläkin loistava Papillon on lähellä täydellistä livebiisiä.

But when it kicks like a sleep twitch
You will choke, choke on the air you try to breathe
It kicks like a sleep twitch





Loreen - My Heart is Refusing Me

Vaikka Loreen on monen mielestä jo totaalisen kulunut radiosoitossa, häneltä löytyy kyllä komeita tulkintoja, jotka poikkeavat moneen kertaan kuulluista levyversioista. Esimerkiksi tämä akustinen televisioesitys hänen mielestäni parhaasta kappaleestaan My Heart is Refusing Me.

Now I wanna leave but I'm lost
Somehow I can't break away
Although I've made up my mind
My heart is refusing me





Pet Shop Boys - Rent

Pet Shop Boys veti mieleenpainuvan, dramaattisen ja tanssittavan keikan Ruisrockin sunnuntaina telttalavalla. Oli erikoisia taustatanssiesityksiä, näyttävää videota screenillä ja valoshow-tykitystä. Mutta kappaleethan merkitsevät eniten ja niitä bändillä onneksi on myös. Niiden ilmiselvimpien suurien hittien sijaan tämä jäi soimaan päähän festarialueelta poistuessani, tiedä sitten miksi. Itse maksan kyllä oman vuokrani, heh.

You dress me up, I'm your puppet
You buy me things, I love it
You bring me food, I need it
You give me love, I feed it





The Smiths - There is a Light That Never Goes Out

No juu, tää on tietty tässä Janin ansiosta, terveisiä jos tämän satut lukee. Kiitokset vielä, oli hauskaa viime viikolla. En tiiä mitä Kukassa pidettiin meidän mukanalauletusta versiosta, mutta lieneekö tuolla edes väliä. Fiilis on pääasia ja silleen.

Take me out tonight
Take me anywhere, I don't care
I don't care, I don't care
And in the darkened underpass
I thought oh God, my chance has come at last
(but then a strange fear gripped me and I
Just couldn't ask)



2 kommenttia:

  1. Tää viimeinen on kyl täydellinen klassikko, ja kertsi on yks kärjestä jos tekis jonkun top 10 listan niistä. :D
    Ja muistoja herättävä myös.

    VastaaPoista
  2. No kyllä. Miten romanttiselta saakaan kuulostamaan bussin alle jäämisen. On nää 80-luvun helmet vaan todella helmiä :)

    VastaaPoista