maanantai 11. maaliskuuta 2013

Bat For Lashes - The Haunted Man



Itseltäni kesti taas jostakin hämärästä syystä varsin kauan päästä sisälle Bat For Lashesin maailmaan. Kun pääsin, paluuta ei sitten ole ollutkaan. Artisti onkin ollut viime kuukausina yksi eniten kuuntelemistani.

Viimevuotinen The Haunted Man -levy käynnistyy hitaalla temmolla ja varsinkin kertosäkeissä jotenkin raskaasti etenevällä Lilies-kappaleella. Välillä biisissä rauhoitutaan entisestään suvantokohtiin, jossa Natasha Khanin kuulohermoja hivelevän upea lauluääni nousee ansaitsemallaan tavalla pääosaan. All Your Gold on hieman ripeätempoisempi, ja samalla koukukkaampi. Herkkua hienojen ja omaperäisten popmelodioiden ystäville tarjoava kappale on yksiselitteisesti loistava. Myös vaanivan kuuloinen, synkeämpi Horses of the Sun sekä jännittävät taustamelodiat sisältävä Oh Yeah ovat oikein hyviä.

Laura julkaistiin singlenä ennen albumin julkaisua. Huikean kaunis balladi herkistää kuunnellessa edelleen. Khan on saanut ladattua melko perinteisen pianoa, laulua ja hieman jousia sekä puhallinta sisältävän kappaleen melodioihin ja sanoituksiin valtavasti tunnetta.

You say that you're stuck in a pale blue dream
And your tears feel hot on my bed sheets
Drape your arms around me and softly say
Can we dance upon the tables again?

Levyn loppupuolen kappaleet ovatkin sitten olleet hieman vaikeammin avautuvia kokeilevuudessaan ja ehkä vähemmässä tarttuvuudessaan. Huonommiksi ne eivät kuitenkaan jää. Winter Fields on mahtipontinen varsinkin jousisovitustensa ansiosta. The Haunted Manin erikoisuus on yllättäen ilmestyvä mieskuorokohta. Marilyn on rauhallista elektronista poppia, koneiden ja koskettimien kanssa on tehty mukavia kokeiluja. Samalla linjalla levy jatkuu myös seuraavat kappaleet, kunnes päättyy lopun seesteiseen Deep Sea Diveriin hienon tunnelmallisesti.

Bat For Lashes tekee omalla tavallaan musiikkia, jonka vertailukohdat on helppo osoittaa jonnekin Kate Bushin ja Björkin välimaastoon. Kuitenkaan esikuvia ei millään lailla kopioida, vaan oma tyyli kuuluu selkeästi. The Haunted Man on näin jälkeenpäin arvioituna ehdottomasti yksi viime vuoden parhaista levyistä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti