Tällaisena pitkästä aikaa talvisena päivänä, kun ulkona on hieman pakkasta ja ohut kerros luntakin satanut yön aikana, on hyvä päivä kirjoittaa tästä levystä viimein. Kate Bush julkaisi uutta materiaalia sisältävän levynsä 21. marraskuuta viime vuoden puolella. Alkuvuodesta tuli uusintaversioita The Sensual Worldin ja Red Shoesin kappaleista, joten tämä uutta materiaalia sisältävä levy oli oikein mukava yllätys. Varsinkin kun levy on Katen paras vuoden 1985 jälkeen.
Snowflake on Katen ja hänen poikansa Albertin duetto, ja sellaisena äärimmäisen onnistunut avaaja levylle. Kuulas kappale maalaa kuulijan mieleen kuvan lumisateesta kauniiden pianomelodioiden johdatellessa sitä rauhallisesti eteenpäin. Vangitseva kappale menee ohi hujauksessa, vaikka kestää melkein 10 minuuttia. Lake Tahoe on myös hidastempoinen, pianoon ja lauluun rakentuva kappale, jonka mielenkiintoiset laulumelodiat pitävät myös hyvin otteessaan. Misty puolestaan venyy 13,5-minuuttiseksi, mutta tuo esille enemmän muitakin soittimia, vaikka piano on edelleen hallitsevassa asemassa, mikä ei tietenkään ole huono asia. Itselleni suurena pianon ystävänä levyn ensikuuntelut olivat aivan huikeita, kun tajusin että Kate on ottanut pianoa mukaan näin suurissa määrin ensi kertaa aivan parin ensimmäisen levynsä jälkeen. Joka tapauksessa kappaleen melodiat ovat hienoja ja Katen laulu kuulostaa mahtavalta, kun hän on saanut siihen iän mukanaan tuomaa mataluutta ja käheyttä, joita käyttää upeasti varsinkin tässä kappaleessa.
Näiden kolmen massiivisen teoksen jälkeen on singlenä etukäteen julkaistun Wild Manin vuoro ja kappaleena tämäkin on samaa huipputasoa edellisten kanssa. Lumimiehestä kertovassa kappaleessa kitaraa käytetään hyvin vangitsevalla tavalla Katen laulaessa matalalta, lähes kuiskaten säkeistöt. Vahvassa kertosäkeessä mukaan tulee taustalle myös mieslaulua. Sanoituksessa on käytetty kiinnostavasti lumimieslegendoja. Snowed in at Wheeler Street onkin sitten nimekäs duetto, kun Katen kumppanina tässä laulaa Elton John. Loistavasta tulkinnasta ei ole ainakaan pulaa tässä kappaleessa. Siihen tämä pääasiassa rakentuukin, sillä musiikkitaustaltaan kappale on edellisiä yksinkertaisempi. Laulusuoritusten ansiosta tämä on silti ehdottomasti hyvä, tunteikas esitys.
Nimikappale 50 Words for Snow onkin sitten erikoisempi tapaus. Tosin vuoden 2005 Aerialille piin desimaaleja luettelevan kappaleen tekemisen jälkeen Kate Bushilta osasi kyllä odottaa jotakin tämäntapaista, mutta silti. Nimibiisi koostuu pääosin siitä, että Kate luettelee lukuja ja Stephen Fry eri sanoja lumelle. Väliosissa Kate laulaa "Come on man, you've got 44 to go" jne. Nämä lauletut osuudet jäivät ajoittain päähän soimaan, mutta muuten kappaleen musiikillinen arvo jää kyllä vähäiseksi, kun ei soitannossakaan olla mitään mielenkiintoista ja erikoisen kuuloista tekemässä. Onneksi levy loppuu erittäin kauniiseen Among Angels-kappaleeseen, jossa Kate laulaa pelkästään pianonsa säestyksellä, loppupuolella mukaan tulee hieman jousia taustalle. Täydellinen lopetus tälle levylle.
Mielestäni tällä levyllä Kate Bush palasi perusasioiden äärelle, tekemään loistokasta taiderockia, jossa hyvät sävellykset nousivat tärkeimpään osaan. Vain levyn nimikappaleen ansiottomuus pudottaa tämän levyn tasossa Hounds of Loven alapuolelle, mutta hänen uransa toiseksi parhaaksi levyksi 50 Words for Snow omasta mielestäni nousee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti