Vuoden levyt 2013

Tässä vaiheessa pitäisi kai jo katsoa eteenpäin ja siihen, mitä vuodella 2014 on tarjota, mutta itse suuntaan katseen vielä taaksepäin. En ole vielä ehtinyt tehdä perinteistä vuoden parhaat levyt -listaustani, ja onhan tällainen lista hyvä tehdäkin vasta siinä vaiheessa, kun vuosi on oikeasti jo ohi! Monet kun väsäävät näitä listoja jo joulukuun alussa. Joka tapauksessa, tässä on viime vuoden 5 mielestäni parasta albumia sekä kotimaasta että ulkomailta.

Kotimaiset levyt:

Minä ja Ville Ahonen - Mia



Minä ja Ville Ahonen oli merkittävin musiikillinen löytöni vuonna 2013. Heidän toinen levynsä Mia julkaistiin alkuvuodesta ja kirjoitin silloin levystä arvionkin, jota lainaankin tässä:

"Minä ja Ville Ahonen on bändinä todella taitava, jokainen instrumentti tukee täydellisesti kokonaisuutta. Kun tunteita välitetään musiikin avulla näin onnistuneesti, en itse ainakaan voi muuta kuin nostaa kädet pystyyn ihailusta. Sanoitukset ovat kautta linjan loistavia tinkimättömyydessään, ne eivät kaihda mitään aiheita, mutta käsittelevät kaikkea tyylikkäästi."

Sin Cos Tan - Afterlife



Turkulaisyhtyeen toinen levy ei ole niin täynnä hittejä kuin ensimmäinen, mutta musiikki on edelleen loistavaa ja yhtyettä ilo kuunnella. Onhan se Limbo yksittäisenä biisinäkin ihan mieletön, kuten viikon biiseissä jo fiilistelin.

Astrid Swan - Astrid4



Myös Astrid Swanin neljännestä sooloalbumista kirjoitin arvion marraskuussa:

"Astrid Swanin aikaisempaan tuotantoon tätä levyä vertaillessani totesin sen olevan hitaammin aukeava, mutta myös kuuntelujen myötä palkitseva, kuten loistavat levyt usein ovat. Kappaleet ovat pidempiä, monipuolisempia ja selkeästi toisiaan täydentäviä kokonaisuuden osia. Voin todeta olleeni ainakin tällä kertaa oikeassa, kun jo levyn ilmestyttyä totesin, että tähän ei varmasti joudu pettymään."

Eternal Tears of Sorrow - Saivon lapsi



Metallipuolella EToS jatkoi totutun laadukasta linjaa melodisen metallinsa parissa. Kokonaisuuden osat ovat Saivon lapsi -levyllä hyvin kasassa.

Sans Parade - Sans Parade



Sans Paraden samanniminen debyytti oli myös arvostelussa huhtikuussa:

"Sans Paraden levy on hyvä kokoelma sekä hitaita herkistelyjä että jopa rokkaavaksi yltyviä biisejä. Kuitenkin levyltä olisi voinut jättää pari [arviossa] mainitsematta jääneistä kappaleista pois, sillä näin pitkänä se on jo hieman raskas kokonaisuus. Levyn parhaimmistona on kuitenkin erittäin hyviä kappaleita, jolloin yleisarvosanani levystä nousee ehdottomasti kiitettävän tuntumaan. Hieno debyytti."

Ulkomaiset levyt:

Nick Cave & The Bad Seeds - Push the Sky Away



Huikea Push the Sky Away sai vuoden aikana uusia ulottuvuuksia nähtyäni herra Caven yhtyeineen livenä Flow-festivaaleilla. Sekä sävellyksinä että tunnelmaltaan upeat kappaleet seuraavat levyllä toisiaan. Esimerkiksi Jubilee Street, Mermaids, Higgs Boson Blues ja nimikappale jäävät varmasti elämään.

The National - Trouble Will Find Me



The Nationalin uusi levy vaikutti ensi kuunteluilla selkeästi vaisummalta kuin aikaisemmat. Se kuitenkin kasvoi ajan kuluessa ja ne loistavat kappaleet löytyivät tältäkin levyltä. Sea of Love, This is the Last Time, Graceless, Fireproof, I Need My Girl ja viikon biiseissäkin esiintynyt Pink Rabbits kuuluvat Nationalin parhaimmistoon.

Austra - Olympia



Austran löysin viime vuoden Flow'n ansiosta. Debyyttilevyä on tullut kuunneltua heiltä ehkä hieman enemmän, kuin 2013 alkupuolella julkaistua Olympiaa, joka on kuitenkin ehdottomasti mahtava levy myös. Kokonaisuutena se on ehkä vahvempi ja bändin oma näkemys tulee enemmän esiin, mikä onkin kakkoslevyille tyypillistä.

Amaranthe - The Nexus



Ruotsista räjähti toistamiseen, kun varsin poppia metallia tekevä Amaranthe julkaisi The Nexus -albumin. Tälläkin levyllä kokonaisuus on hieman ehjempi kuin debyytillä, ja biisit edelleen loistavia potkien varsinkin livetilanteessa väen liikkeelle.

London Grammar - If You Wait



London Grammarin puolestaan löysin musiikkiblogien kautta ja singlejulkaisut antoivat odottaa hienoa albumillista herkän tunnelmoivaa poppia. Kokonaisuudessaan levy on melko pitkä ja tällainen musiikki levymitassa toimii enemmän taustalla, mutta London Grammar on yhtyeenä niin hyvä, että sen kappaleisiin jaksaa keskittyä, vaikka tempo pysyykin hiljaisena. Hey Now, Wasting My Young Years, Strong, Metal & Dust (ks. viikon biisit 30-31)... Hienoja teoksia kaikki.