maanantai 10. lokakuuta 2016

Kuukauden biisit 9/2016

Seinabo Sey - Hard Time

Tämän myötä palataan vielä kerran viime kesään ja Ruisrockiin. Ruotsalaisen soul pop -artisti Seinabo Seyn meno rantalavalla vakuutti vahvasti, kun olin päätynyt kuuntelemaan hänen keikkaansa lähinnä "hengaillaan nyt tässä lähistöllä"-ajatuksella. Aiemmin lähinnä rauhallisesta Still-biisistä tuntemani upeaääninen laulaja kiskaisi mukaan meininkiinsä hienon Hard Time -kappaleensa jämäkällä poljennolla. Rakastan tässä erityisesti pysäyttävää c-osaa, joka viimeistelee biisin hienouden.

This time I will be
Louder than my words
Walk with lessons that
Oh, that I have learnt
Show the scars I've earned
In the light of day
Shadows will be found
I will hunt them down





Years & Years - Meteorite

Nytin uutisotsikoita mukaillen: Years & Years levytti viimein uutta musiikkia ja tämän takia se on niin täydellistä. Meteoriten kuuleminen ensimmäistä kertaa jännitti melko paljon. Uuden Bridget Jones -elokuvan soundtrackille tehdyn biisin tekemä ensivaikutelma oli, että ei tämä kyllä Communionin parhaiden hetkien tasolle nouse, äh. Onneksi jo pari lisäkuuntelua liimasivat kappaleen melodian takaraivoon hyvässä mielessä. Onhan tämä ihan mainiota bilemusaa. Ei sitä koskettavinta Years & Yearsia, vaan tällaista meteoriitin lailla iskevästä rakkaudesta kertovaa kevyttä ilottelua, mutta sellaisellekin on paikkansa ja kyllä biisi soittolistallani varmasti pysyy. Musavideolla on tosi paljon glitteriä, mikä sekin sopii tunnelmaan.





Röyksopp feat. Susanne Sundfør - Never Ever

Myös Röyksoppin ja Susanne Sundførin yhteistyö jatkuu tunteellisen Running to the Sean jälkeen enemmän biletunnelmissa. Tämänkin kanssa oli ensikuulemalta se olo, että parempaankin olisi pystytty, mutta nykyään ilahdun kovasti joka kerta kun Never Ever soi radiossa tai soittolistaltani. Biisin sanoitukset ovat kyllä varsin huttua, niihin ei ole selvästikään jaksettu juuri aikaa käyttää. Tanssilattioille kappale sopii Röyksoppin muun tuotannon tapaan täydellisesti. Haluaisin joka tapauksessa kuulla näiltä norjalaisartisteilta yhteistyönä vielä monta kappaletta lisää.

Oh, wanna get to know you
Oh, wanna shout it out
Would it really show you
Oh, what it's all about?

Never ever gonna let you go now
I don't wanna cry
Never ever gonna let you go now
Not that I'm in love





Reni Jusis - Zombi Swiat

Tämä oli jännä löytö Spotifyn viikoittaisista suosituksista: puolalaista elektropoppia. Reni Jusis on laulaja-lauluntekijä-tuottaja, joka on Wikipedian perusteella muutellut musatyyliään melko paljon uransa aikana. Zombi Swiat on tämän vuoden huhtikuussa julkaistulta BANG!-albumilta. Aika simppeliä elektroahan tämä sinänsä on, mutta jokin mystinen tässä varsin melankolisessa kappaleessa kiinnitti huomioni. Jonkin verran se voi johtua toki kielieksotiikasta (kappale on laulettu puolaksi), mutta sanoisin, ettei se ole pelkästään sitä. Piristävää, että joskus löytää muuallakin kuin Länsi-Euroopassa tai Yhdysvalloissa tehtyä musiikkia.