tiistai 1. syyskuuta 2015

Kuukauden biisit 8/2015

Elokuun biiseissä näkyvät jälleen tietysti Flow-festarit, mutta myös muut löydöt. Loppukesä on musiikillisesti ollut taas suurten, jopa hurmokseen asti yltyvien tunteiden aikaa. Parhaimpia näistä yritän tässä postauksessa välittää. Hurmioitukaa musiikista siis! Tyylilajina tällä kertaa hallitsee varsin vahvasti elektropop.

Years & Years - King

Tämä englantilaistrio oli suurin löytöni tämän vuoden Flow-artisteista ja onneksi päädyin kaverin myötä tutustumaan heihin kunnolla juuri ennen festareita, vaikka toki olin kuullut biisejään radioaalloilla ennen tätä tarkempaa perehtymistäkin. Kingiin on melko vaikea ollut olla törmäämättä, ja kappale saikin aikaan huimaa yhteislaulua Flow'n sinisessä teltassa. Olisin voinut laittaa tähän yhtyeen kappaleista monta muutakin, kuten Shine, Desire, Take Shelter, Worship, Eyes Shut... Communion-levy on kokonaisuudessaan hieno, ja King on ollut elokuun korvamato itselläni ilman, että biisiin on kyllästynyt oikein yhtään. Kyseessä on aivan timanttinen elektropoplaulu. Musiikkivideokin on muuten katsomisen arvoinen, sillä vaikka ulkomusiikillisuuteen en yleensä keskitykään, ei bändistä innostumista ole ainakaan haitannut, että laulaja Olly Alexander on todella söpö. Kun herra ripusti taskustaan roikkuneen sateenkaarilipun koskettimiin keikan päätteeksi tämän biisin aikana, sulin lopullisesti lätäköksi teltan lattialle.

Cut cover, take that test
Hold courage to your chest
Don't want to wait for you
Don't want to have to lose
All that I compromised to feel another high
I've got to keep it down tonight

And oh oh oh, I was a king under your control
And oh oh oh, I want to feel like you've let me go





Tove Lo - Talking Body

Toinen hurmosta Flow'ssa aikaansaanut oli ruotsalaisartisti Tove Lo mustassa teltassa, jossa jonkun toteamuksen mukaan tehdään tähtiä artistien noustessa siellä heitetyn keikan jälkeen maailmanmaineeseen. Itseäni harmitti vietävästi, että Tove Lo oli laitettu esiintymään juuri ennen Florencea, enkä nähnyt keikkaa siksi loppuun, mutta ehdin onneksi kuulla Not on Drugsin ja Talking Bodyn, joista erityisesti tämä jälkimmäinen räjäytti teltan. Itse en ennen festariesiintymistä ymmärtänyt biisin olleen niin iso hitti, ja ajattelin että monen tietoisuus esiintyjästä koostui edelleen lähinnä Habits (Stay High) -kappaleesta, mutta onneksi hänen mainion Queen of the Clouds -ensilevynsä muutkin biisit ovat saaneet huomiota. Hyvää poppia ja tuhmahko sanoitus on hitin ydin tälläkin kertaa, ja kaava toimii kappaleessa juuri oikealla tavalla potkien.

Day drunk into the night
Wanna keep you here
Cause you dry my tears
Yeah, summer lovin' and fights
How it is for us
And it's all because





Ladytron - Destroy Everything You Touch

Tämän kappaleen löysin puolestaan ihan vaan kotona musiikkia kuunnellen, olisiko jopa ollut Spotifyn viikoittaisista suosituksista. Ladytronia muistin kyllä monen tutun hehkutelleen, ja Destroy Everything You Touch sitten sohaisi niin sopivasti omiin tunnelmiin, että piti heti tarkistaa, mikä esittäjä olikaan. Tämän heti omalle soittolistalleni päätyneen synkemmänpuoleisen elektronisen popkappaleen myötä intouduin tutustumaan Ladytroniin muutenkin. Sellaista goottidiskoon sopivaa musiikkia brittibändi vaikuttaa varsinkin uusimmilla levyillään soittavan, mikä ei ole ollenkaan huono musiikkityyli. Varmasti syksyn tullen heidän kappaleensa tulevat pyörimään soitettavana entistä enemmän.

What you touch you don't feel
Do not know what you steal
Destroy everything you touch today
Please destroy me this way





Elliphant - Down on Life

Brittien ja ruotsalaisten vuorottelun tällä listalla täydentää tukholmalainen laulaja-lauluntekijä-räppäri Elliphant. Hänkin esiintyi Flow'ssa mutta jo perjantaina, jolloin en itse vielä ollut paikalla. Satuin muuten vain kuuntelemaan hänen kappaleitaan vähän ennen festareita ja totesin artistin kiinnostavaksi, innostun kuitenkin edelleen melko harvoin räpistä. Elliphantilla tosin elektropopmeininki onkin selvästi enemmän pinnalla kuin perinteinen hip hop. Biiseistä Down on Life kolisi selkeästi eniten, musiikkitaustat ovat täynnä kiinnostavia juttuja ja Elliphantin omalaatuinen ääni tähdittää sävellyksenäkin toimivaa kappaletta.

Please stay, life is a calling
Life not a waiting life is running away
But long after you're gone, your question would still be answered
If you're here, now you'll be a God forever

I could use a break, me need to go down, down, down, down on life
I need you to take all my shadows for a walk tonight